Mikä siinä sattuu eniten...
* Sekö, etten ehkä koskaan näe mieheni syleilevän lastaan ja ettei kukaan sano hänelle "isi"?
* Sekö, etten saa kokea vartaloni muutoksia, synnytystä ja äitiyden ihmettä? Ettei minua koskaan kutsuttaisi äidiksi?
* Sekö, ettei vanhempamme saa lisää lapsenlapsia?
* Sekö, etten ole normaali, hedelmällinen nainen vaan 2-laatua?
* Sekö, etten voi jakaa kokemuksia siskojeni ja ystävieni kanssa, niiden, jotka ovat äitejä?
* Sekö, että olen aina ulkopuolinen, jotenkin erilainen?
* Sekö, että talous kaatuu hoitoihin ja ajamme itsemme velkavankeuteen?
* Vai sekö, että pelkään katkeroituvani, jos/kun tätä jatkuu liian kauan?
En osaa eritellä lapsettomuuden tuskaa. Se aiheuttaa niin monia tunteita. Myös tunteita, joita häpeän. Lapsettomuus on yksi iso möykky. Se painaa kokoajan tuolla rinnassa ja kuristaa välillä kurkkua. Se tulee uniin ja häiritsee keskittymistä. Se pilaa onnellisimmankin hetken olemalla aina läsnä.
Katoaako se koskaan?
PS. EmmyAurora pukee katkeruuden tunteet hienosti sanoiksi täällä.
Kiitos kaikille kommentoijille. Olen nyt todella hyvilläni siitä, että uskalsin aloittaa blogin. Tuntuu rohkaisevalta tietää, että joku siellä jossain ihan oikeasti ymmärtää, miltä synkimpinä hetkinä tuntuu. Se merkitsee paljon. Se, ettei ole ihan yksin ajatustensa kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Juuri Se.... Eli kaikki nuo. Yhdessä ja erikseen. Ehkäpä tätä kautta saisi edes hieman purettua sitä möykkyä, ettei se kuristaisi. Ainakaan ihan koko aikaa. Mutta katoaako se koskaan? Niinpä. Aika sen näyttää....
VastaaPoistaNiinpä, nuo kaikki asiat yhdessä ovat niitä, jotka kurkkua kuristavat ja rintaa puristavat. Itku meinaa tulla joka käänteessä, kun se mörkö seuraa kaikkialle.. Ei ole päivääkään eikä tuntiakaan ettei se jossain kohdassa ilmoita/muistuta itsestään.. Ei ole helppoa ei..
VastaaPoista