Ei mitään sanottavaa...

... joten miksi sitten tulin kirjoittamaan tänne?

Todistaakseni olevani olemassa, hengissä, eläväni. Välillä tuntuu, että tämä ainainen hoitojen odottaminen kutistaa minut kasaan, leijumaan hämyiseen odotustilaan, jossa ei vaan tapahdu yhtään mitään. Onko se elämää? On, ainakin minun elämääni.

Tuntuu, että arvokkaat päivät ja hetket valuvat hukkaan. Tiedostan kyllä, että odotustila on oikeasti vain omaa mielikuvitukseni tuotetta. Ympärilläni elämä soljuu tavalliseen tahtiinsa, aina yhtä tapahtumarikkaana. Mä en vaan saa siitä kiinni. Ja se ärsyttää.

En halua vajota lapsettomuuden tyhjyyteen.

Lohdullisia sanoja

Nouse ja paa
huuliisi punaa.
Nyt vähän näyttää siltä
ettei maailma loppunutkaan.

Vielä sun pää on surusta raskas
mut se ei sellaiseksi jää.

Sun tiesi, ne päätyvät hyvään.
Kun hengität, hengitä syvään.

- Maija Vilkkumaa -