torstai 25. helmikuuta 2010

Jossittelua

Jos en tietäisi kuinka vaikeaa raskautuminen meille on...

Jos olisin innokas vauvahaaveilija, uusi yrittäjä, keltanokka näissä hommissa...

Jos eläisimme aikaa reilu 2 vuotta taaksepäin...

Jos uskoisin voivani olla raskaana...

Roikkuisin parhaillaan "Haaveilijoiden" tai "Ensikertalaisten" palstoille lukemassa alkuraskauden oireista. Tutkisin netissä raskauslaskurilla tulevan vauvamme laskettua aikaa. Surffaisin vähän väliä töiden lomassa kurkkimaan Mamaliciousin ihania äitiysvaatteita. Etsisin sopivaa menopeliä vauvallemme ja vertailisin excelillä yhdistelmärattaiden plussia, miinuksia ja hintoja. Miettisin kuinka kerron raskaudesta esimiehelleni. Odottaisin jo äitiysloman alkua ja laskisin Kelan sivuilla äitiysrahan määrää. Syventyisin kesken palaverin pohtimaan vauvamme huoneen sisustusta ja sinne sopivia värejä. Haaveilisin hetkestä, jolloin saan kertoa unelmieni uutisen miehelleni. Ahmisin kaiken tiedon, mitä käsiini saan, raskauden vaiheista aina synnytykseen saakka. Olisin onnellisen tietämätön turruttavasta surusta. En tietäisi miltä tuntuu pettyä kuukausi toisensa jälkeen.

Kaikki tuo on koettu, tunnettu ja läpi käyty. Nyt en piinaile enkä odota ihmettä. En sunnittele enkä anna ajatusten karata yhtään tätä hetkeä kauemmas. Eletään taas päiviä, jolloin voisin teoriassa odotella ensimmäisiä raskausoireita alkavaksi. Käynnissä on siis piinaviikot. Sen sijaan, että hakisin apteekista taas uuden raskaustestin kaappiin odottamaan, kääntelen malttamattomana kalenterin sivuja ja laskeskelen kerta toisensa jälkeen päiviä hoitojemme alkamiseen.

Omanlaiset piinaviikot kullakin...

maanantai 22. helmikuuta 2010

Katse tiukasti IVF:ssä

Jännittää ja hermostuttaa. Toisaalta olo on innokas ja odottava. Toivo on korkeammalla kuin koskaan - ja jos olisin yhtään uskonnollinen ihminen, rukoilisin varmaan täyttä häkää kaiken menevän nappiin.

Päässä risteilee hirveä määrä käytännön kysymyksiä, kaikki on niin uutta. Pitää varmaan tehdä lista mieltä askarruttavista kysymyksistä ensi viikon suunnittelukäyntiä varten. Mulle on vielä täysi arvoitus, mitkä ovat vaihtoehdot mahdollisten pakastettavien alkioiden suhteen. Kuinka monta hoitoa ylipäätään saamme julkisella puolella... lista on pitkä. Ja siihen isoimpaan kysymykseen ei varmaankaan saada vastausta; onnistummeko vihdoin?

Taktiikkani on nyt uppotua hetkeksi töihin, hoitaa pahin työsuma alta pois ja sen jälkeen tuijottaa vain ja ainoastaan omaan napaan; yrittää rentoutua ja valmistautua elämäni toistaiseksi tärkeimpään etappiin. Onneksi mulla on reilusti pitämättömiä lomia jemmassa, joten voin surutta olla poissa töistä hoitojen aikaan, jos siltä yhtään tuntuu.

Mielenkiintoista kuinka käynnistyvät hoidot saavat kaikki katkeruuden tunteet ja lapsettomuuden pimeimmän puolen häipymään taka-alalle. On mahtavaa vaihteeksi leijua tässä olotilassa, missä mitään ei ole menettetty, ja kaikki on vasta edessä. Enkä suostu nyt pelkäämään ja maalaamaan piruja seinille. Nyt on niin kovin helppo uskoa, että onnistumme.

Ja sitä paitsi:
Ne onnistuvat, jotka eivät tiedä, että epäonnistuminen on ilmeistä.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Ei toimi, ei...

Nimittäin mun kroppa :(

Tänään oli toinen seurantaultra ja tarkoituksena pistää Pregnyl-irrotuspiikki. Ei pistetty. Vasemman puolen johtofolli oli kasvanut vaivaiset 2 mm, nyt kooltaan 15 mm. Lääkärikin oli tosi pettynyt, ettei munasarjani vastanneet Puregoniin toivotulla tavalla. Femareillahan munikset kasvoi hienosti.

Tämä kierto jätettiin siis oman onnensa nojaan; luomuillaan ensi viikolla mitä miehen työmatkoilta ehditään. En kuitenkaan odota yhtään mitään tukkeutuneen tuuban ja laiskan follikkelin vuoksi. Tylsää.

Pääsiäinen sotkee IVF-aikatauluja, joten päädyimme lääkärin kanssa suuntaamaan katseet pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Meidän ensimmäinen IVF toteteutetaan huhti-toukokuussa. Suunnittelukäynti sovittiin kahden viikon päähän. Jännittää kovasti tuleva hoitosuunnitelma... Mennäänkö pitkällä vai lyhyellä kaavalla. Toivottavasti lyhyellä - pääsisin helpommalla. Lyhyen kaavan hoidossa punktion ajoitusta on kai vaikeampi ohjata, mutta jotenkin pitkä kaava tuntuu niin paljon pelottavammalta oman hormoonitoiminnan lakkauttamisineen kaikkineen... Huh-huijaa.

Laskeskelin, että mulla ennättää tulla yksi luomu-välikierto ennen pääsisäistä. Ei paha. Sen jaksaa kyllä odottaa. Toivottavasti päästään tositoimiin heti huhtikuun alussa!

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Seurantaultra

Eilen ultrassa.

Tulos: 13 mm johtofolli vasemmalla, oikealla pienempiä. Puregon-piikittely jatkuu 75 IU annoksella perjantaihin saakka, jolloin käyn hakemassa Pregnyl-irrotuspiikin. Viikonlopuksi ei tarvitakaan muita suunnitelmia :)

Juuri kun luulin tottuneeni alapään ronkkimiseen, josta on tullut jo lähes arkipäiväinen toimenpide, osoittautui tämänkertainen ultraus varsin hämmentäväksi. Paikalla oli nimittäin hoitavan lääkärin lisäksi mikä-lie-kandi tai lääkäriharjoittelija. Siinä sitten meikäläistä ronkittiin ultralaitteella pitkä tovi ja ihmeteltiin anatomiaa ja hedelmällisyyteni (vai hedelmättömyyteni?) lähteitä oikein hartaudella. Kylläpä kesti!

Jotenkinhan niiden tulevien lääkäreiden on työnsä opittava... Ottaisin kuitenkin ensi kerralla sen tottunein käsin tehdyn pikaultrauksen, kiitos.

torstai 11. helmikuuta 2010

Piikki nro 1

Aamulla klinikalle, nopeat kuulumisten vaihdot, piikitys hoitsun valvovan silmän alla, jatko-ohjeet ja seurantaultrasta sopiminen. Kiitos ja näkemiin. Homma hoidettu alle vartissa. Eikä Puregon-kynällä itseensä pistäminen ollut ollenkaan kamalaa. Nipisti aavistuksen ja päälle muutaman minuutin kirvely mahanahassa. Pistoskohta ei vuotanut eikä ainakaan tässä vaiheessa arista yhtään. Turhaan jännitin. Ja kerrankin olin tyytyväinen omiin vatsamakkaroihini! Niistä sai oikein hyvän otteen pistosta varten. Niilläkin on siis tarkoituksensa... Vielä kun joku kertoisi, miksi samankaltaiset makkarat tarvitaan tuolla sivuilla, jenkkakahvoina.

KP9 kurkataan miten munasarjat on reagoineet mun minimaaliseen aloitusannostukseen ja mahdollisesti lisätään lääkemäärää. Sitten irrotellaan Pregnylillä ja yritetään vielä kerran saattaa homma kotiin ihan perinteisin konstein, vällyjen välissä. Jos (ja kyyninen kun) ei onnistuta, lähdetään isoilla panoksilla kohti IVF-keikkaa.

Niin tosiaan, edelliseen postaukseen viitaten... Menkathan alkoi heti kun kirosin täällä :) KP32 tulikin KP1.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Missä se viipyy?

Voi jumaliste! Missä se mun kuuluisa säännöllinen kierto nyt on?!? Täällä mennään jo KP32:ssa vaikka odotin menkkoja alkavaksi jo ennen viikonloppua... Just nyt kun odotan uutta kiertoa enemmän kuin koskaan, kuukautiset ei ala. Uskomatonta. Stressaankohan liikaa? Mikä muukaan voi pidentää aina niin normaalia ja säännöllistä kiertoa yks-kaks monta päivää?

Miksi sitten stressaan? Töiden takia. Myös miehelläni on paljon työkiireitä ja -matkoja tiedossa seuraavina kuukausina... Olisiko pitänyt kuitenkin siirtää yritystä myöhempään? Miksi väkisin yrittää nyt, kun molemmilla on hirveä stressi ja kiire päällä? No, te jotka olette odottaneet useamman vuoden hoitojen alkamista, varmaan ymmärrätte. En halua odottaa enää yhtään. En vaikka tiedän, että juuri nyt minun tulisi pystyä ottamaan rennosti ja keskittyä omaan hyvinvointiini.

Ahdistaa ihan hirveästi. Ahdistaa kun menkat ei ala. Ahdistaa kun mahdolinen punktiopäivä lipuu koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi. Ahdistaa kun en voi töiden vuoksi ottaa rennosti, vaan painan illat pitkät ylitöitä. Ahdistaa kun en tiedä onnistummeko ajoittamaan punktion sellaiseen rakoon, että mieheni pääsee työmatkoiltaan suorittamaan oman osuutensa. Ahdistaa ja vituttaa. Mikä ihme se nyt sitten on, ettei se kierto ala...

Ja kunhan sitten joskus pääsemme siihen pisteeseen, että tarvitsen hoitojen vuoksi vapaata töistä, joudunko potemaan huonoa omatuntoa? Työnantajani on panostanut minuun ja osaamiseni kehittämiseen viime kuukausina paljon. Olen saanut lisää vastuuta ja olen pääroolissa eräässä projektissa. Mitä jos onnistumme hoidoissa ja joudun toteamaan esimiehelleni, että kiitti kun luotitte minuun ja annoitte vastuuta - mä jäisin nyt kuitenkin pois... Ajatus tuntuu jotenkin petolliselta.

Lapsettomuus on ajanut minut täyttämään elämäni töillä - ei siinä mitään, viihdyn tehtävissäni ja työpaikassani erinomaisesti. Mutta nyt kun ollaan tilanteessa, jossa joudun mahdollisesti olemaan paljonkin poissa ja jättämään töitäni jopa tekemättä, tunnen siitä huonoa omatuntoa. Ja sekös lisää ahdistusta. Hyvät on lähtökohdat alkavaan IVF-rumbaan... :(