Voi jumaliste! Missä se mun kuuluisa säännöllinen kierto nyt on?!? Täällä mennään jo KP32:ssa vaikka odotin menkkoja alkavaksi jo ennen viikonloppua... Just nyt kun odotan uutta kiertoa enemmän kuin koskaan, kuukautiset ei ala. Uskomatonta. Stressaankohan liikaa? Mikä muukaan voi pidentää aina niin normaalia ja säännöllistä kiertoa yks-kaks monta päivää?
Miksi sitten stressaan? Töiden takia. Myös miehelläni on paljon työkiireitä ja -matkoja tiedossa seuraavina kuukausina... Olisiko pitänyt kuitenkin siirtää yritystä myöhempään? Miksi väkisin yrittää nyt, kun molemmilla on hirveä stressi ja kiire päällä? No, te jotka olette odottaneet useamman vuoden hoitojen alkamista, varmaan ymmärrätte. En halua odottaa enää yhtään. En vaikka tiedän, että juuri nyt minun tulisi pystyä ottamaan rennosti ja keskittyä omaan hyvinvointiini.
Ahdistaa ihan hirveästi. Ahdistaa kun menkat ei ala. Ahdistaa kun mahdolinen punktiopäivä lipuu koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi. Ahdistaa kun en voi töiden vuoksi ottaa rennosti, vaan painan illat pitkät ylitöitä. Ahdistaa kun en tiedä onnistummeko ajoittamaan punktion sellaiseen rakoon, että mieheni pääsee työmatkoiltaan suorittamaan oman osuutensa. Ahdistaa ja vituttaa. Mikä ihme se nyt sitten on, ettei se kierto ala...
Ja kunhan sitten joskus pääsemme siihen pisteeseen, että tarvitsen hoitojen vuoksi vapaata töistä, joudunko potemaan huonoa omatuntoa? Työnantajani on panostanut minuun ja osaamiseni kehittämiseen viime kuukausina paljon. Olen saanut lisää vastuuta ja olen pääroolissa eräässä projektissa. Mitä jos onnistumme hoidoissa ja joudun toteamaan esimiehelleni, että kiitti kun luotitte minuun ja annoitte vastuuta - mä jäisin nyt kuitenkin pois... Ajatus tuntuu jotenkin petolliselta.
Lapsettomuus on ajanut minut täyttämään elämäni töillä - ei siinä mitään, viihdyn tehtävissäni ja työpaikassani erinomaisesti. Mutta nyt kun ollaan tilanteessa, jossa joudun mahdollisesti olemaan paljonkin poissa ja jättämään töitäni jopa tekemättä, tunnen siitä huonoa omatuntoa. Ja sekös lisää ahdistusta. Hyvät on lähtökohdat alkavaan IVF-rumbaan... :(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sama ajatus on mullakin: elämä on täytetty työllä ja vaikka minäkin tähän asti olen tykännyt työstäni ja viihtynyt siinä, nyt tuntuu tulevan stoppi vastaan. Siihen vaikuttaa toki muutkin asiat, mutta ei nyt jotenkin jaksa mitään: ahdistaa! Kaikki.
VastaaPoistaVoimia ja mielenrauhaa!
Elämä on valintoja..myös minä pohdin työ/lapsiasiaa tänä talvena..Olisin päässyt koulutukseen, kesto 3 vuotta työn ohella,mutta..Tajusin etten voi ottaa paikkaa vastaan, kun pääsemme vihdoin hoitoihin.Niin ristiriitaista kun se onkin..halua kehittyä työssäni, mutta ENITEN haluan ÄIDIKSI!
VastaaPoistaAuttaako punktiopohdintoihin se, että se on miehellekin sairaslomapäivä?
VastaaPoista