keskiviikko 26. elokuuta 2009

Femareilla mennään

Lekuri takana ja femar-resepti taskussa. Fiilikset on hyvin kaksijakoiset.

Olin vähän pettynyt, kun lääkäri ilmoittikin, että tabuilla jatketaan. Olin henkisesti valmistautunut aloittamaan pistoshoidot. Ne neljä clomikiertoa keväällä ei tuoneet plussaa, mutta hirvittävät oviskivut kyllä. Jotain tehoa niissäkin kai sitten oli... Lääkärin mukaan femareilla on saatu hyviä tuloksia aikaan ja meidän kannattaa vielä kokeilla ne ennen pistoksia. Kolme kuukautta mennään siis näillä eväillä ja seurantaultrat päälle.

Pessimisti sisälläni kiroaa, ettei tästä mitään tule, aikaa vaan kuluu hukkaan... Mutta loppujen lopuksi on aika helpottavaa, että saimme vielä mahdollisuuden kokeilla tätä keinoa ennen rankempia hoitoja. Olen tietty jo ehtinyt googleenkin, ja jee, kyllä sieltä ainakin yksi tarina löytyi, jossa clomit ei tehonneet, mutta femareilla tärppäsi!

Nyt on vaan pakko luottaa, toivoa ja uskoa ihmeisiin.

Huomenna on muuten SE päivä, ensimmäisen ja ainoan alkaneen raskauteni laskettu aika. Kaipaan sinua niin, pieni! Samasta aiheesta niin osuvasti kertoo myös PNG.

3 kommenttia:

  1. Todellakin onnea tuleville kierroille femarin kanssa (toivottavasti se ei vaadi kuin sen yhden kierron...) Olet oikeassa: Aina parempi jos selviää hellemmillä hoidoilla, siksi ne kannattaa kokeilla loppun asti, jos on siihen mahdollisuus. Ymmärrän kyllä kärsimättömyyden tunteenkin. Onhan nämä kuitenkin niin rankkoja asioita. Tsemppiä myös huomiselle...

    VastaaPoista
  2. Itse vinguin tähän kiertoon femareita, mutta meilläpäin gyneillä ei ole niistä mitään kokemusta, joten hän ehdotti itse pistoshoitoja. niillä nyt sitten lähdetty liikkeelle ja toivon kovasti, että saisin sunnuntaina pistää irrotuspiikin ja pääsisin jännäilemään.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. mulla lähti raskaus käyntiin ekasta femar-kuurista. sitä ennen takana 8 luomuinssiä, joista 2 alkuraskauden keskenmenoa.

    tsemppistä ja onnea hoitoihin!

    VastaaPoista