maanantai 24. elokuuta 2009

Katse tulevaan

Non-niin, se on sitten KP1. Ei mikään yllätys, eikä edes pettymys tällä kertaa. Enpä muista koska viimeksi olisin odottanut uuden kierron alkua näin kovasti - ja vieläpä ilahtunut, kun täti antaa kuulua itsestään... Usko luomuihmeeseen on mennyt ajat sitten ja nyt on koittanut vihdoin aika sille, että pääsemme etenemään varsinaisiin lapsettomuushoitoihin. Voiko tässä kohtaa sanoa "kivaa"...? Ei varmaan, mutta "hyvä" olkoon sopiva ilmaisu tälle tunnetilalle.

Mietin aamulla klinikalle soittaessa miksei minua jännitä tai pelota yhtään? Ehkä tunteet tulevat pintaan sitten, kun on aika astua lääkärin ovesta sisään, mutta nyt olen todella sinut sen faktan kanssa, että tarvitsemme lääketieteen apua lapsen alulle saattamiseen. Onhan tässä ollut jo kaksi vuotta aikaa työstää asiaa mielessään - ja hyväksyä se. Tietysti toivoin, että tähän pisteeseen asti ei tarvitsisi matkaa taittaa, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan; hoitojen kynnyksellä. Olosuhteisiin nähden oikein hyvällä mielellä. Katse tulevassa, luja luottamus lääketieteeseen ja sormet kyynärpäitä myöten ristissä, toivoen onnen vihdoin osuvan kohdalle.

... Nyt jään odottamaan soittoa klinikalta. Lupasivat tänään ilmoittaa suunnittelukäynnistä!

* Edit *
Soittivat juuri ja aika lääkärille on jo keskiviikko aamuna - nopeeta toimintaa, tästä mä pidän :) Hoitsu epäili, että kokeillaan alkuun pistoshoitoja... Huh, nyt kyllä sittenkin vähän jänskättää!

1 kommentti:

  1. Mukavaa, kun jätit kommenttia blogiini.
    Kovasti nuo sinun tunteet tuntuvat omilta. Välillä sitä vain joutuu tädistä iloitsemaan, jotta homma etenee. Välillä se täti voisi kaivaitua mahdollisimman syvälle sinne.

    Klinikallahan oli ripeää toimintaa. Saat lääkkee varmastit jo tähän kiertoon, iiiiks! :) Mukavaa alkaa seurailemaan teidän tietä, kuitenkin ollaan niin samassa tilanteessa/vaiheessa :)

    Meillä on tuo vauvaprojekti menossa, olisitko halukas osallistumaan siihen? Tuolla on osoite johon voit käydä ilmoittautumassa: pullauuniin.blogspot.com

    Kovasti tsemppiä keskiviikolle, hyvin se menee! =)

    VastaaPoista