maanantai 19. huhtikuuta 2010

Hyvää mieltä ja raivonpuuskia

Ensimmäinen seurantaultra takana ja näkymät hyvät; vasemmalla 8 munista tulossa, oikean puolen määrä meni multa ohi, mutta oli niitä sielläkin. Isoin on tällä hetkellä 12 mm. Me happy!

Piikittelyä jatketaan perjantaihin samalla 150 IU annoksella ja silloin päätetään Pregnylin piikityspäivä sekä munasolujen keräysajankohta. Hoitsu varotteli, että vaikka olo on tähän asti ollut hyvä, niin tällä viikolla voi oireita alkaa ilmaantumaan. Sen verran monta munista siellä on kasvamassa.

Kiitos muuten kaikille edellisen kirjoituksen kommentoijille tsempityksestä. Jaksan aina hämmästellä sitä, kuinka tärkeältä ja hyvältä tuntuu, kun joku sanoo: toivon teille hyvää. Kiitos! Minäkin toivotan teille kaikille onnea ja jaksamista omissa hoidoissanne tai hoitojen odottelussa. Olette tärkeitä, vaikkemme toisiamme tunnekaan :)

Vielä pakko kertoa siitä ainoasta oireesta, jonka olen tässä hormoonihuurujen keskellä itsessäni tunnistanut. Ärsytys-kynnykseni on nyt hyvin matalalla ja raivonpuuskat ovat normaaliin verrattuna potenssiin sata. En suostunut aiemmin myöntämään miehelleni, että olen pinna kireällä, mutta eräs öinen episodi sai minut tunnustamaan asian itselleni.

Heräsin yöllä johonkin, ehkä mieheni kuorsaukseen, ehkä johonkin muuhun - yhtä kaikki, en saanut enää unta. Pyörin ja puhisin sängyssä hetken aikaa ja sitten se iski: raivo! Syöksyin ulos makkarista kiroten ja tyynyjä seinään viskellen. Kiskaisin wc:n oven auki ja kaivoin kaapista korvatulpat - edelleen jatkuvasti kiroten. Paiskasin vielä korvatulppa-askin täydellä voimalla takaisin kaappiin. Sitten helpotti. Tyynen rauhallisena palasin tulpat korvissa sänkyyn ja nukahdin.

En normaalisti juurikaan kiroile, enkä todellakaan paisko esineitä - en edes suuttuessani. Mieheni kuorsaus ei häiritse minua oikeastaan koskaan. Mutta nyt ärsyynnyn näköjään jopa siitä. Aamulla kyselin varovasti mieheltä herätinkö tämän yöllä wc:ssä käydessäni... en kuulemma herättänyt. Onneksi. Ei tarvinut hävetä :)

2 kommenttia:

  1. :) me happy too! Ja hyvähän se on päästää huuruja ulos välillä. Kiitos kauniista sanoistasi, sai hymyn takaisin huulilleni.

    VastaaPoista
  2. Täällä taustalla kaikessa hiljaisuudessa peukutellaan, toivotaan hyvää saalista ja tietenkin onnistumista!

    VastaaPoista