Meidän hetkemme

Tänään on testipäivä.

Eilen päätin perua jo aikaa sitten varatun labra-ajan. Miksi tuhlata useita kymmeniä euroja tulokseen, joka saa sisimpäni murtumaan ja mieleni masentumaan. Lisäksi odottamisen tuska olisi pitkittynyt vielä vuorokaudella, sillä veritestin tuloksen saa vasta seuraavana päivänä. Ja mikä pahinta, keskellä päivää. Miten ihmeessä selviäisin töissä, jos saan huonoja uutisia kesken työpäivän? Niinpä päätin investoida halvimpaan mahdolliseen raskaustestiin ja hoitaa testauksen kaikessa rauhassa kotona aamulla. Ihan yksin. Niin että on aikaa itkeä pahin pettymys pois.

Oireet loistavat poissaolollaan. Ei edes rintojen turvotusta lugeista. Viimeksikin PAS-siirron jälkeen olo oli täysin normaali. Luulin pettyväni, mutta vastassa olikin yllätysplussa. Kornuraskaus, joka sittemmin päättyi keskeytykseen. Tuoresiirroissa saan aina runsaasti oireita, mutta PAS-siirron tukilääkitys tuntuu olevan lastenleikkiä hormonisoidulle kropalleni.

Tänä aamuna klo 7.40 vilkaisen testiliuskaa vaivihkaa noin minuutin testin teon jälkeen. Kaksi viivaa. Toinen on hailakka, mutta viiva kuitenkin. Kolmen minuutin testiajan umpeuduttua toinenkin viiva piirtyy vahvana testiin. Katson peiliin. Tukkani on kirjaimellisesti pystyssä ja näytän kamalan väsyneeltä. Suu hymyilee ja silmät kostuvat. Minä olen raskaana. Sitten vakavoidun. Ei tämä vielä mitään tarkoita.

Pelkään.

Hetkeä myöhemmin päätän kuitenkin nauttia tästä hetkestä. Haluan jakaa sen mieheni kanssa, joka on parhaillaan työmatkalla. Tämä kaikki voi loppua taas lyhyeen. Tämä hetki voi olla ainoamme. Kirjoitan testiliuskan kuoreen tussilla "Moi Isi!", perään raapustan vielä sydämen. Jätän liuskan pöydälle odottamaan päivällä kotiinpalaavaa miestä.

Hymyilen kilpaa auringon kanssa. Ja pelkään.