Tilastoihme

Herään öisin kerran tai pari itkemään. Rintoja aristaa yhä ja ne ovat turpeat - kehoni tuntuu yhä odottavan lasta. Hcg oli vielä sairaalasta kotiutuessa korkealla. Toivottavasti se laskee pian. Se tästä vielä puutuisi, että raskausmassaa olisi jäänyt kohtuun. Menen seurantakokeeseen ensi viikolla ja silloin päätetään jatkosta.

Kulutin eilisen etsimällä kokemuksia kornuraskauksista ja uusituvista kohdunulkoisista. Tietoa ja kokemuksen läpikäyneitä löytyy yllättävän vähän. Taidan todellakin olla tilastoihme:

Kohdunulkoisia on vain noin 1-2 % kaikista raskauksista. Valtaosa (98 %) KU:sta sijaitsee munatorvessa. Harvinaisia sijaintipaikkoja ovat munasarja, vatsaontelon pinta sekä kohdun kaulakanava, kornu. KU:n uusiutumisvaara on 5-15 %. Riskitekijöitä ovat mm. aiemmin koettu KU, hedelmöityshoidot sekä aikaisemmat lantion alueen leikkaukset.

Lähde: Käypä hoito ja Terveyskirjasto

Niinpä, kuulun eittämättä riskiryhmään. Viime yönä en voinut olla ajattelematta, että oikeastaan minun pitäisi jo olla kuollut. Kaikki raskausyrityksemme ovat olleet tuhoontuomittuja. Ilman huippuunsa kehitettyä lääketiedettä, meillä ei pitäisi olla mitään asiaa vanhemmiksi. Miksi siis taistella luontoa ja kohtaloaan vastaan? Kannattaako hakata päätään seinään ja uskotella itselleen, että olen oikeutettu biologiseen lapseen siinä missä kaikki muutkin - entä jos en olekaan? Kerjäänkö vain lisää pahaa mieltä, surua ja kipua elämäämme?

Nyt on varmasti vielä aivan liian aikaista tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen Mutta yksi asia on varma; haluan käydä lääkärimme kanssa perusteellisen keskustelun mahdollisuuksista normaaliin raskauteen. Jos mahdollisuudet ovat minimaaliset, joudumme todella suurten päätösten eteen.

Oma henkinen jaksaminen on nyt koetuksella rajummin, kuin koskaan ennen. Toivon, että pääsen pian sellaiseen fyysiseen kuntoon, että jaksan liikkua, ulkoilla ja tehdä muutakin kuin maata ja ajatella. Elämää on vaikea jatkaa, kun kaikki muistuttaa vielä niin vahvasti menetyksestä.