En kuollutkaan suruun. En tiedä onko kyyneleet jo loppuneet, mutta pystyin tänään kuuntelemaan tämän kappaleen ilman järjetöntä itkukohtausta. Silmänurkka kostui ja kurkkua kuristi. Mutta selvisin.
Ehkä vielä toivunkin, ja toivon, joskus vielä uskonkin.
Sairaslomaa on jäljellä vielä 1,5 viikkoa. Fyysisesti olo on jo melko normaali, vaikka maha näyttää kamalalta mustelmineen ja lukuisine arpineen. Viime viikolla otetussa verikokeessa hCG oli yli 700. Sairaalasta kotiutuessa arvo oli melkein 12000, eli oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Ennen joulua on vielä yksi hCG-kontrolli ja sen jälkeen jäämme odottamaan kutsua polille jälkitarkastukseen - ja toivottavasti uuden IVF:n suunnitteluun.
Nyt olen jo varma, että haluan vielä yrittää, riskeistä ja todennäköisyyksistä huolimatta. En ole vielä valmis luovuttamaan. Pelkään kuollakseni plussaa, mutta toivon sitä kuitenkin. Lähtökohdat uuteen yritykseen ovat kieltämättä aika heikot:
- olen vasta toipumassa leikkauksesta ja vatsani alkaa olla täynnä arpikudosta lukuisista operaatioista
- minulla on kaikilta osin kohonnut KU-riski
- kohtuni ei ole enää täysin normaali
- elämänmuutoksen ja yrittäjyyden myötä taloudelliset lähtökohdat hoitoihin ovat erittäin huonoilla kannattamilla, ja KELAn maksukattoakin joudutaan taas vuoden alusta kerryttämään nollapisteestä
- yllä mainitusta syystä myös poissaoloja on vaikea järjestää, kun ultrien, punktioiden ja alkionsiirron aika koittaa
- henkisistä voimavaroista ei tietoa; kestääköhän kantti kohdata uusia suruja
Minusta on tullut fatalisti. Kaikesta huolimatta haluan uskoa, että elämällä on tarkoituksensa ja asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Siksi on pakko uskaltaa jatkaa matkaa. Haluan yhä lapsen. Niin paljon, että se jyrää alleen kaikki pelot ja huolet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin itken tuota biisiä, vaikka elämäni onkin saanut niin valoisan ja onnellisen käänteen. Silti vielä on paljon toipumistakin, itkua ja ikävää. Mutta uskon noihin Anna Puun sanoihin - myös sinun kohdallasi <3
VastaaPoistaSamaa biisiä kuuntelin itsekin eilen, silmät kyynelissä.
VastaaPoistaJos kaiken tämän jälkeen ei pohjimmiltaan uskoisi siihen, että lapsen saa, niin eihän tällä tiellä enää jatkaisi.
Voimia sinulle!
Vetää niin hiljaiseksi minkälaisen mankelin läpi olet joutunut kulkemaan. Vahva olet kyllä, mutta eihän sitä kai muita mahdollisuuksia ole kuin olla vahva. Siskoni, joka joutui synnyttämään viikolle 23 ehtineen keskosen ja katsella hänen kuolemaansa, sanoi munulle kerran, että kyllä ihminen kestää mitä vaan, kun ei ole vaihtoehtoja. Se on jäänyt mieleeni. Haluan silti toivottaa kovasti jaksamista sinulle!
VastaaPoistaOlet joutunut kokoemaan hirmuisia. Sitä ajatellen tuntuu ihan ihmeelliseltä, että elämä alkaa vähitellen voittamaan :-). Uskotaan yhdessä, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin! Kovasti voimia toipumiseen sinulle!
VastaaPoistaOlet todella rohkea nainen. Moni taipuisi ja luovuttaisi noiden hurjien kokemusten jälkeen. Toivon todella, että saisitte pienen vielä syliin asti.
VastaaPoistaJaksuja ja halauksia! <3