Siinä se kaikessa lyhykäisyydessään. Ei mitään oireita, ei tunnetta että jotain olisi muuttunut, ei haaveilua tai pilvilinnojen rakentamista, ei mitään.
Siirron jälkeisten päivien huuma on kadonnut ja nyt jäljellä on enää pelko. Mitä jos me ei onnistuta - ikinä? Oireettomuus vahvistuu päivä päivältä, kun punktion jälkivaivat laantuvat. Maha ei ole enää juurikaan turvoksissa ja rintojen arkuus menee lugejen piikkiin. Muuten ei tunnu miltään. Pelottaa vietävästi. Toisaalta odotan testipäivää kuin kuuta nousevaa, mutta ehkä vieläkin enemmän odotan testipäivän olevan jo takanapäin. Loppuisi tämä piina ja jossittelu.
Huomenna kidutusta on jäljellä tasan viikko. Elämäni pisin viikko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mulla vasta piinapäivä 1..Ekaa kertaa koko hoitorumban aikana olen LEVOLLINEN, en se kiukutteleva ja stressaava hermokimppu ja hormoonihirviö.en tiedä olenko alistunut kohtalooni" vai mistä tämä rauhallisuus kumpuaa, ehkä siitä ettei mitään asian hyväksi voi nyt tehdä/eikä myöskään mokata.osotan vaan vuotoa ja sitä että päästään suunnittelmaann sitten PAS hoitoa joka klinikan lomien vuoksi menee varmaan elokuulle.Jaksamista sinulle!
VastaaPoistaHannaR: voi kunpa se munkin levollinen olo olisi vaan jatkunut... Jotenkin sitä vaan ei pysty uskomaan, että meitä voisi joskus onnistaakin. On niin tottunut epäonneen ja vastaan tuleviin pettymyksiin.
VastaaPoistaJaksamista myös sinne :)
- Muumi
Kovasti tsemppiä tulevaan viikkoon!
VastaaPoistaMie muistan kans tuon huuman ja hiljaa hiipivän pelon...
Mie toivon kovasti, että kaikki onnistuis.
Paljon tsemppiä täältäkin suunnalta!
VastaaPoistaKurjaa kärvistelyä... Mikään ei todella matele niin hitaasti kuin juuri piinapäivät. Jos ei ole oireita, niin se huolestuttaa - jos on oireita, niin ajattelee kyynisesti, että ne on ihan varmasti PMS-oireita - ja jos on epäilyttävän paljon oireita, niin sitten piinailee entistä enemmän... Oikein paljon tsemppiä. Toivotaan, että aika menisi nyt huippuvauhdilla! :-).
VastaaPoista