IVF-nega

Kuten osasin odottaa, selkeä nega napsahti tänä aamuna testiin.

Hiljainen pettymys, hetkeksi miehen kainaloon makaamaan ja ihmettelemään yhdessä, tuleeko tästä ikinä mitään. Sitten ylös sängystä ja normaaleihin aamurutiineihin. Ajattelin jo selviäväni negasta ilman itkuja, mutta koirien kanssa lenkkeilessä yksin metsän keskellä tulvahti kyyneleet silmiin. Pakollinen itku, ahdistus ja suru. Kai suru on aina vaan koettava myös fyysisesti. Sitten kotiin, kasvojen huuhtelu kylmällä vedellä ja epätoivoinen yritys meikata punaiset, turvonneet silmät. Pian kulissi oli taas pystyssä ja peilistä tuijotti huoliteltu uranainen. Olin valmis lähtemään töihin ja ihmisten ilmoille. Sisälläni kaikki on kuitenkin yhä pirstaleina.

Kun heräsin testipäivää edeltävänä aamuna, ensimmäinen ajatukseni oli "en ole raskaana". Vaikka epäilys on ollut jo viikon verran ilmoilla oireiden vähyydestä johtuen, oli kaikki selvää jo tiistai-aamuna. Varoitin miestänikin asiasta, ettei odota seuraavan aamun tulosta liian optimistisena. Ja oikeassa olin. Ironista, kerrankin olisin halunnut tulenpalavasti olla väärässä.

Nyt pitää odottaa perjantaihin, että pääsen soittamaan klinikalle jatkosta. Toivottavasti pääsemme mahdollisimman pian PAS:iin. Menkkojen pitäisi ilmeisesti alkaa muutamassa päivässä, kun lopetin luget eiliseen... Saammekohan alkionsiirron jo seuraavaan kiertoon? Muussa tapauksessa homma taitaa lykkääntyä syksyyn kesätaukojen vuoksi. Jos niin käy, mä taidan huutaa vähän aikaa vittu-perkelettä jossain metsän keskellä...

On tää perseestä. Ensin odotat ja elät pelkästään yhden asian ehdoilla toista kuukautta. Sitten saat pettyä ja odottaa taas. Näinä hetkinä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Unohtaa kaikki, ajatus omasta lapsesta ja siitä, että mekin voisimme joskus onnistua saamaan edes hieman niitä onnenhippuja osaksemme. Jostain on kuitenkin jaksettava etsiä ne viimeiset voimanrippeet lähteä kohti uutta yritystä.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!