perjantai 14. toukokuuta 2010

Pintaa kohti

Pettymyksen pahin aallonpohja on ohitettu ja mieli on taas hieman valoisampi. Uskottelen itselleni, että luonto teki oikean ratkaisun. Ehkä alkiollamme ei ollut kaikkia edellytyksiä kehittyä terveeksi ihmisen aluksi. Ehkä näin oli parempi.

Jätin luget pois keskiviikkona ja jo helatorstaina alkoi tuhrutella. Tänään vuoto on jo ihan normaalilla tasolla. Uusi kierto, joka on siis välikierto, on käynnissä. Uskottelivat klinikalta, että kropan on hyvä antaa palautua ja mielen levätä yhden kierron verran. Ja oikeassa varmaan ovat, kuukauden pakkoirtiotto ei voi ainakaan pahentaa tilannetta. Vaikka henkinen kantti kestäisikin uuden yrityksen heti perään, haluan että minulla on myös fyysisesti kaikki edellytykset mahdollisimman hyvään uuteen yritykseen. Siksi otin uutisen välikierrosta mukisematta vastaan.

Hyvää tässä on se, että mikäli välikierto noudattelee normaalia kuukautisrytmiäni, ehdimme tekemään PAS:in vielä ennen klinikan kesätaukoa. Tiukille aikataulut menee, muttei mahdottomiksi. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, ettei tämä kierto pitkity ja sotke suunnitelmia!

Olimme kertoneet hoidoistamme muutamille ihmisille. Näin olen ilmoitin heille myös epäonnistuneesta lopputuloksesta. Tiesin, että he kysyisivät kuitenkin. Oli kamalaa ottaa oman pettymyksen keskellä vastaan pahoitteluviestejä ja -puheluita. Jokainen sana, osanotto ja kannustava lause sai kyyneleet nousemaan silmiin ja surun moninkertaistumaan. Toisaalta kaikki tämä tuntui hyvältä. On ihana tietää, että joidenkin ihmisten edessä ei tarvitse esittää yhtään mitään muuta kuin on. Voi rehellisesti olla lapseton ja surullinen siitä.

Kuitenkin, mietin jo nyt haluanko PAS:in aikaan kertoa hoidoistamme läheisille niin yksityiskohtaisesti kuin nyt tein. Olisiko helpompaa hoitaa koko ruljanssi salassa muilta ja kertoa vain, jos onnistaa? Ja surra ihan yksin, rauhassa. Kolikon kääntöpuolena menettäisin samalla sen henkisen tuen, jota sain koko hoitoprosessin aikana muutamilta ihmisiltä.

Teille kaikille kommentoijille; kiitos ajatuksistanne! Ne auttavat osaltaan kääntämään katseet tulevaan ja uskomaan uusiin mahdollisuuksiin.

3 kommenttia:

  1. Minäkin kerroin ensimmäisen hoidon aikaan asiasta kaikille, joille olin lapsettomuudestakin kertonut. PASissa rajoitin piiriä ja kerroin vain kahdelle ystävälle ja veljelleni ja tässä uudessa hoidossa aion pitää piirin samana. Voihan sitä tilannetta muuttaa hoidon aikana, jos tuntuu, että tuki ei riitä. Mutta näin ei ole päivitysvelvollinen ihan niin moneen suuntaan.

    VastaaPoista
  2. Yksi välikuukausi on varmasti hyvä ratkaisu. Tämä puuha sellaista fyysistä ja psyykkistä vuoristorataa, että välillä on hyvä saada katko. Toivotaan, että saat sitten PAS:in vielä ennen lomia!

    Joskus on vaikea arvata etukäteen, mikä on paras strategia: kertoako vaiko ei... Riippuu niin omista mielialoista, miten hoito menee, ja siitäkin mitä ihmiset sattuvat sanomaan. Olen itse rajoittanut piirin aina vain pienemmäksi ihan siksi, että pettymyksistä pääsee nopeammin eteenpäin, kun ei joudu selittelemään surullista tarinaa niin hirveän monelle. Mutta jonkin verran tukea tarvitsen aina.

    Toivottavasti tästä tulee oikein tuloksellinen välikuukausi. Lepää oikein kunnolla! :-)

    VastaaPoista
  3. Sama juttu tuon kertomisen suhteen. Olen ollut hyvin avoin moneen suuntaan kahden ivf-hoidon aikana. Ja joka kerta harmitellut sitä jälkeen päin, kun on pitänyt kertoa huonot uutiset joka suuntaan ja jaksaa vielä ottaa vastaan pahoittelut. Nyt, kun mulla tehdään (toivottavasti) eka PAS huomenna, en aio kertoa juuri kenellekään. Enkä varmasti jatkossakaan, jos hoidot jatkuvat. En vaan pysty enkä jaksa raportoida epäonnistumisista. Viimeksi taisin joillekin pistää jo viestissä, että pliis, älkää pahoitelko tai voivotelko - jättäkää kommentoimatta, niin on parempi. En tiedä pahoittiko joku siitä mielensä mutta jos pahoitti, niin samapa tuo...

    VastaaPoista