tiistai 25. toukokuuta 2010

Aika ei kulu

Plääh, vasta välikierron puolivälissä mennään... aika ei kulu, ei sitten millään.

Piti oikein laskea millä kiertopäivällä ollaan. Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen, kun en tiedä tarkalleen missä mennään. Itse asiassa tunne on aika vapauttava, vaikka uuden kierron odottaminen sinänsä onkin rasittavaa. Ei ole mitään paineita heilutella peitoa juuri tiettyinä päivinä, ei tarvitse tarkkailla jokaista oiretta tai oireettomuutta eikä ylläpitää toivonkipinää. Luomuihmettä ei yritetä. Olemme keskittyneet nauttimaan toistemme seurasta ja elämän tarjoamista muista mahdollisuuksista, ja yllättäen se on onnistunutkin.

Kävimme myös vähän aikaa sitten mieheni kanssa pitkän keskustelun hoitojen jatkosta ja tulevaisuudesta. Jäljellä olevat alkiomme on ymmärtääkseni pakastettu samaan olkeen. Olemmeko valmiit kahden alkion siirtoon, kaksosmahdollisuuteen? Mitä jos molemmat selviävät sulatuksesta ja lääkäri suosittelee vain yhden siirtoa? Heitämmekö toisen roskiin? Mitä jos PAS ei tärppää? Kuinka monta uutta IVF:iä jaksamme? Missä kulkee raja tälle kaikelle?

Keskustelu nosti tunteet pintaan ja sai veren (ainakin omani) kuohumaan. Vaikka kysymyksiin ei löytynyt vastauksia, oli hyvä puhua kaikki vaihtoehdot läpi. Se on varmaa, että loputtoman pitkään emme aio tätä matkaa taittaa, jos hoidot kerta toisensa jälkeen osoittautuvat tuloksettomiksi. Emme kumpikaan näe järkevänä elää lapsettomuushoitojen ehdoilla "loppu elämäämme". Se missä raja tulee vastaan - sen aika näyttää. Tällaiselle ylianalyyttiselle kontrollifriikille asian hyväksyminen on vaan pirun vaikeaa. Tätä matkaa en voi suunnitella etukäteen.

2 kommenttia:

  1. Muumi, ihan hirveitä on meilläkin nuo hoitojen etenemistä koskevat vatvomiset...

    On tärkeä suunnitella jatkoa säännöllisin väliajoin, mutta on oikea taiteenlaji ajoittaa se sopivasti ja asettaa sanansa oikein puolin ja toisin. Ollaan teidän kanssa aika samassa vaiheessa: yksi IVF takana. Meillä on onnistumisprosentti heikompi kuin keskivertoprosentti, joten ajattelen, että ainakin vielä pari yritystä on jaksettava ja vuosi hoitoja on kaiken kaikkiaan kestettävä (yksityisellä ne sujuvat kyllä rivakammin - julkisen odottelu on varmasti sekin raskasta). Mutta hoitojen lopettamista on silti vaikea ajatella, kuten sitäkin, että mitäs sitten tehdään, jos päätetään lopettaa...

    Jaksuja turhauttavaan keskikiertoon ja toivon kovasti, että PAS tärppää :-)!

    VastaaPoista
  2. Tuttuja ajatuksia. Pitaisi tietaa, milloin lopettaa. Talla hetkella ajattelen itse niin, etta niin pitkalle mennaan, kuin toivoa tuntuu riittavan. Koskaan ei voi tietaa, seuraava siirto saattaa olla se josta tarppaa.

    VastaaPoista