Uusi ulkoasu

Päätin vaihtaa blogipohjaa.

Vanha pohja oli kaikessa harmaudessaan kovin synkkä ja muistutti liikaa ajasta, jolloin aloitin blogin kirjoittamisen. Tämä uusi blogipohja vastaa paremmin nykyistä asennettani ja tunnelmaani; enää en ole niin täynnä vihaa, katkeruutta ja epätoivoa. Pelkään yhä jääväni ilman lasta - mutta pelkään eri tavalla kuin ennen. Pelko ei ole pakokauhuista ja niin täydellisen musertavaa. Ajatus lopullisesta lapsettomuudesta ei enää suista minua täysin tolaltani. Masentunut harmaa sai siis jäädä taakse, ja nyt astumme astetta raikkaammalle pohjalle. Tämän pohjan myötä toivon saavani uutta vahvuutta ja toivoa katsoa tulevaan - oli se millainen hyvänsä.

Viimeinen niitti juuri tämän blogipohjan valinnalle oli kuvausteksti:
Tie voi joskus olla hiukan kivinen, mutta kyllä se aurinko taas paistaa.

Juuri näin haluan ajatella. Myös em pohdiskeli blogissaan (salasanan takana) lapsettomuuskriisin aiheuttamia tuntoja ja lääkkeitä kriisin hallitsemiseen. Allekirjoitan tekstin täysin. On ollut käänteentekevää ottaa itseään niskasta kiinni ja vetää itsensä lapsettomuuden synkästä suosta ylös päivänvaloon. Pakottaa itsensä nauttimaan siitä hyvästä, mitä omaan elämään on suotu ja asettamaan lapsettomuus oikeisiin mittasuhteisiin. Lapsen saanti ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Katkeruutta koen vieläkin, mutta se ei enää hallitse elämääni. Katkeruus kolahtaa ajoittain, ja lujaa, mutta pääosin en enää vello lapsettomuusmasennuksessa päivästä toiseen. Olen lähinnä surullinen, ennen tunnetta saattoi parhaiten kuvata vihaksi.

Ja viha kuluttaa ihmistä niin kovin nopeasti. Surun kanssa on helpompi elää.