maanantai 21. joulukuuta 2009

Havahtuminen

Tuolla oikeassa sivun laidassa on 22 blogia, joita seuraan. Ne kaikki on lisätty sinne sen vuoksi, että ne käsittelevät lapsettomuutta. Surffaillessani äsken muiden kuulumisia läpi, havahduin siihen, että jo 11 blogissa ollaan plussattu, ollaan onnellisesti raskaana tai nautitaan esikoisen kanssa elämisestä. Miettikää; se on 50 % koko otannasta! (joo, eihän tästä voi vetää mitään yleispäteviä tulkintoja, mutta aika kummallinen ja pelottava sattuma silti)

Mitä omalle, tärkeälle vertaistukiryhmälleni on tapahtumassa? Jäänkö kohta yksin? Olenko ainoa, jota ei onnista? Kaikenlaisia ajatuksia virtaa päässä, mutta ennen kaikkea olen hirvittävän onnellinen kanssasisarten onnistumisista. Se valaa toivoa. Ehkä meidänkin aika tulee vielä.

10 kommenttia:

  1. Niin kovin tuttu tunne. Vertaistukiverkko pienenee pikkuhiljaa... Koskahan olisi oma vuoro?

    VastaaPoista
  2. Niinpä...
    Noh minusta ei ainakaan tarvi olla vielä huolissaan, heh.
    Iloinen olen toisten puolesta, mutta kaikki varmaan ymmärtää, että hiukan myös sydämestä nipistää. Mutta onneksi nykyään vain vähän ja enemmän ailahtaa lämpö.

    VastaaPoista
  3. Juuri äsken luin eräästä seuraamastani blogista, että tikkuun oli ilmestynyt sittenkin 2 viivaa. Ensimmäinen ajatukseni oli "haista v...". (Eikä se ollut suunnattu blogin kirjoittajalle, vaan Jumalalle tai kohtalolle tai mikä ikinä tästä asiasta määrääkin. Tai no, ehkä vähän myös blogistille, joka oli jo ehtinyt olla maansa myynyt ja ilmoittanut, että ei onnistunut.). Että näin. Minun päässäni ei siis kovin jaloja ajatuksia liiku, sillä oma uskoni on hiipumassa. En enää tiedä edes haluanko jatkaa hoitoja. Antaa olla, eihän tästä mitään tule. Itse en enää pysty luottamaan, että jos tuo ja tuokin, niin sitten joskus minäkin. Valitettavasti.
    Hienoa, jos sinä pystyt. Positiivisella mielellä ehkä saavutetaan myös positiivinen lopputulos. Hyvää joulua ja toivorikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Olen itse lapsettoman ystävä ja siksi lueskellut jonkin aikaa aihepiirin blogeja. Plussaonnittelujen kohdalla mieleen tulee väkisin, miltä kanssasisaren onnitteleminen mahtaa tuntua. Pistääkö uutinen sydämeen, toisella tavalla vain, kuin oman lähipiirin raskausuutinen? Hajoaako siihen...?

    VastaaPoista
  5. Hei, tiedän tunteen! Ja täällä sitä edelleen tarvotaan lapsettomuuden suossa, tänäkin jouluna.

    Itsekin olen havahtunut siihen, että lähes kaikissa seuraamissani blogeissa on plussattu. Niin kävi itsellekin, mutta jo heti ensimetreillä oli selvä että onnellista loppua ei ole tulossa.

    Olen katkera siitä, että minua aina koetellaan. Joudun tekemään kaikki vaikeimman kautta. Tietenkään eka ivf ei onnistu ja tietenkin kaksi pakkasessa olevaa on niin rupusia että tuskin edes selviävät sulatuksesta.

    Pitkään yrittäneille plussa jotenkin tuntuu ansaitulta ja heille sitä todella toivon, mutta väistämättä muissa tapauksissa tuntuu myös vähän pahalta omasta puolesta. Miksi täytyy aina kuulua siihe rupusakkiin, jota ei onnista.

    Pidetään me vartaistukea yllä ja puhutaan vaikeistakin asioista. Helpottaa lukea, että jollakin on samoja tunteita kuin itsellä.

    Hyvää jolua ja onnekkaampaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Minulla on ollut muutaman hengen tiukka vertaistukiryhmä blogimaailman ulkopuolella ja tänään tipahdin siitä ulos. Tai en tipahtanut, mutta enää minä olen olematta raskaana. Luojalle kiitos blogista.

    Anonyymille voisi kommentoida sen verran, että minusta ei toisten bloggarieden plussat pistä lähellekään samalla tavalla kuin täällä live-elämässä ihmisten lisääntyminen. Mutta kyllä kieltämättä blogin seuraaminen hiipuu ja harvenee, sitä lukee silloin kun jaksaa jos jaksaa kun samassa tilanteessa olevien blogeja klikkailee lähes päivittäin.

    Voimia sinulle! Jää tänne meitä muitakin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Kyllä minuakin nipistää sydämestä aina, kun kuulen raskausuutisia. On jotenkin skitsofreenista yritää iloita toisten puolesta, kun itseen sattuu joka tapauksessa. Tulen plussauutisista lähinnä surulliseksi - itseni, meidän vuoksi. En sen takia, että toisia onnistaa.

    Blogi-plussista lukiessa päälimmäinen tunne on pettymys. Pettymys siitä, että toinen samassa tilanteessa oleva siirtyy uuteen aikaan, uusiin ympyröihin, uusiin ajatuksiin. Sinne, minne minäkin niin kovasti haluaisin. Kuitenkin, kykenen olemaan onnellinen heidän puolestaan. Tiedän, tai luulen tietäväni, minkä tuskan he ovat läpi käyneet... Jos joku pääsee tästä tilanteesta pois - vaikken se minä olisikaan - niin voinko olla mitään muuta kuin onnellinen?

    Live-elämässä puolituttujen raskausuutiset musertavat minut jostain syystä pahemmin kuin aivan lähipiirin. Ihmiselle, jota ei tunne niin hyvin, on helpompi olla katkera kuin niille ihmisille, joista todella välittää.

    VastaaPoista
  8. Minusta on helpompi olla onnellinen plussauutisista niiden kohdalla, jotka ovat käyneet saman. Jotka tietävät sen, kuinka kipeää ja hajottavaa on koittaa olla ja sietää se kaikki ulkopuolisten utelu, teeskennelty onnittelu ja helposti raskautuneiden elämäntilanteen päivittely. Ei, minä en tunne pistoa sellaisten kohdalla, joiden tiedän tietävän miltä tämä kaikki tuntuu.

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Täällä ollaan ja samaa peläten: mitä tapahtuu, jos/kun tähän ikuisuuden kestävään rojektiin jää lopulta yksin?

    Kenellekään ei toivo samaa, mutta pelottavaa olisi kohdata tulevaisuus yksin.

    Siksi haluan jälleen kerran sanoa, että te kaikki kanssasisaret siellä ruudun takana olette tärkeitä minulle :)

    VastaaPoista
  10. Musta taas tuntuu siltä,että lähipiiriini on eksynyt vain niitä jotka saavat lapsia heti kun ehkäisyn jättävät.Se tuntuu niin epäreilulta:( Toisaalta sitä kai pitäisi olla iloinen niiden puolesta mutta...

    VastaaPoista