Kiitos!

Tuuli ja Lumituuli (nimet osuvat muuten hauskasti yhteen) piristivät päivääni antamalla blogitunnustuksen:


Lämmin kiitos :)

Jokaisen tunnustuksen saaneen tulee jakaa se edelleen seitsemälle muulle. Jaan sen ilolla seuraaville blogeille, joiden kirjoittajilta olen saanut paljon tukea omalla matkallani:

Sydänjää - koskettavaa luettavaa, aitoja ajatuksia. Blogi, jonka klikkaan melkein aina ensimmäisenä auki, kun selaan vertaisryhmän kuulumisia.

Näkymätön lapsi - Tärkeä vertaistuki. Tuuli tuntuu tutulta, vaikemme tunnekaan :)

Hiirenkorva - Pikkuhiiren blogissa matkaa on taitettu jo pitkään. Pikkuhiirelle, jos kenelle toivoisin pikaista onnistumista hoidoissa!

Pikkusiskon iloja suruja - Pikkusisko on esimerkki onnellisesti päättyneestä tarinasta; poikavauva syntyi alkuvuodesta 2010.

Tyhjä syli - EmmyAuroran tunteikas blogi kosketti vahvasti heti lapsettomuuden matkan alussa, ja koskettaa yhä.

Elonhetkiä - Annan blogissa ollaan vihdoin onnistuttu saamaan raskaus alulle. Jännäilen taustalla ja toivoin kaiken menevän hyvin loppuun saakka.

HopeinenSimpukka - ihailen sitä positiivisuutta, jolla HopeinenSimpukka pystyy suhtautumaan elämään lapsettomuushoitojenkin keskellä.

Ja sitten ne seitsemän asiaa itsestäni:

* Olen hulluna sisustustyynyihin ja -koreihin. Kodistamme löytyy niitä aivan liikaa.

* Ystäväni kuvaavat minua avoimeksi ja sosiaaliseksi, mutta joskus iltaisin töiden jälkeen minusta on ihana vetäytyä kuoreeni ja olla epäsosiaalinen. En vastaa edes puhelimeen.

* Rakastan eläimiä. Joskus tuntuu, että pidän niistä kaikessa aitoudessaan enemmän kuin ihmisistä.

* Haaveilen omasta vauvasta. Muuten elämässä on kaikki kohdallaan; mies, koti, työ, ystävät ja koirat.

* Pidän auringosta ja lämmöstä. Talvi on sietämätöntä aikaa.

* Rentoudun tekemällä pitkän metsälenkin koirien kanssa ja nauttimalla metsän kauneudesta ja tuoksuista - parasta se on juuri sateen jälkeen.

* En juo mehuja tai limsaa. Vesi on lempijuomani (ja hyvänä kakkosena punkku).

"Raskausarvo on poistumassa."

Sain vihdoin tilannepäivityksen klinikalta. KU hoitui tällä kertaa itsekseen. Kerrankin joku on reilu meille. Reilu antaessaan minun tulla raskaaksi, laittaessaan raskauden kuitenkin väärään paikkaan ja ottaessaan sen julmasti meiltä pois, ennen kuin itse ehdimme edes tajuta, mitä on tapahtunut.

Olen kuitenkin kiitollinen, että säästyin tällä kertaa leikkaukselta.

Plussakipua

Uusintaverikokeesta ei ole kuulunut vielä mitään. Vuoto on loppunut, missään ei tunnu kipua. Olisikohan se hyvä merkki?

Surffasin äsken vertaisblogeja läpi ja kolmessa blogissa, jotka ensimmäisenä avasin, oli plussattu. En avannut enää seuraavia.

Ensimmäinen: onnittelin kommenttiosastolle aidon iloisena. Toinen: no jopas... johan nyt on plussatuulia, ajattelin, ja olin onnellinen blogaajan puolesta. Kolmas: ei vittu. Miksei me? Miksi tämä KU:kin vielä kiusaksi?

Plussat ympärillä sattuu taas.

KU nro2

Kohdunulkoinen raskaus. Taas.

Kävin tänään klinikalla ja varoittivat heti, että ylimääräinen vuoto voi viitata KU-raskauteen. Ja mun kohdalla todennäköisyys on suurempi kuin normaalisti... Olen jo kerran ollut leikkauspöydällä KU:n vuoksi. Pikaisen ultarauksen jälkeen menin labraan verikokeisiin ja niistä näkyi kohonneet hCG-arvot. Raskaana siis ollaan, mutta väärästä paikasta :( Arvot on onneksi matalat, joten seuraamme tilannetta viikonlopun yli ja maanantaina käyn uudessa kontrollissa.

Voi kunpa luonto hoitaisi tämän nyt itsekseen! Leikkaukseen ja saikulle tässä nyt kaiken viimeisimmäksi halutaan. Puuuuh...

Mitä tämä nyt on?

eilen oli KP8 ja aloin vuotaa, vain pari päivää päättyneiden menkkojen jälkeen. Ja tietenkin juuri nyt, kun olen huomenna menossa PAS:in nollaultraan...

Mitä tämä oikein on? Edellinen kierto venyi ennen näkemättömän pitkäksi, menkat oli sen mukaiset (runsaat ja kivuliaat) ja nyt taas uutta putkeen. Mitä tapahtui mun säännölliselle kierrolle? Ja miksi ihmeessä vuodan kuin seula, vaikka menkat meni jo?

Ei taideta päästä PAS:iin tästäkään kierrosta.

Vuosipäivä

Huomenna blogini täyttää vuoden. Lasta on yritetty nyt kolme vuotta.

Uusi vaihe elämässä

Elämässäni on lähiaikoina tapahtumassa jotain suurta. Saan uutta, intensiivistä, haastavaa ja ihanaa tekemistä. Toteutan haaveeni.

Tämä suuri muutos on saanut minut vakuuttumaan siitä, että elämällä oli taas tarkoituksensa kaikelle tapahtuneelle. Myös sille, ettei meille ole vielä suotu omaa lasta. En voi olla ajattelematta, että jos meillä olisi nyt lapsi, en toteuttaisi unelmaani enkä kääntäisi uutta lehteä elämässäni.

Tunnen syyllisyyttä ajatellessani näin - kaiken yrittämisen, katkeruuden ja toivomisen jälkeen... Mutta ehkä jonain päivänä näen kokonaisen kuvan, jossa myös lapsettomuudella on merkitys. Mikään ei koskaan tee lapsettomuudesta yhtään vähemmän ahdistavaa tai surullista, mutta lapsettomuus saa kenties uudet mittasuhteet, kun sitä joskus pystyy katsomaan osana kokonaisuutta.

Ehkä pahastakin seuraa joskus jotain hyvää?