"Miten olet voinut?", "Koska on laskettu aika?"
Nyt niitä kysymyksiä alkaa tupsahdella päivittäin. Tutuilta, tuntemattomilta, asiakkailta - kaikilta. Mahan näkee jo sokea otsallaankin ja huomio on sen mukaista. Se tuntuu hämmentävältä. Kaikista oudointa on se, kuinka vilpittömän iloisen oloisesti ja vuolaasti ihmiset onnittelevat. Halaavatkin, vaikkei tunneta kovin hyvin.
Olen ylittänyt yhden ison kynnyksen: ostin Muruselle potkarit! Sen ihan ensimmäisen vaatteen. Minä. Meidän vauvalle.
Tulevan kuukauden sisällä on tuhat ja yksi asiaa hoidettavana. Seuraava neuvola, lääkäri + ultra, sokerirasitustesti, Kela-hakemusten täyttöä, vauvavakuutusten hankinta ja työasioiden järjestelyä. Viimeiseen liittyy kamala määrä selviteltävää, kun pienyrittäjä yrittää miettiä ratkaisua työntekijän palkkaamiseen. Huh.
Onneksi Murusen liikkeet ovat alkaneet jo tuntua istukasta huolimatta. Möyrintää tuntuu pari kertaa päivässä ja illalla vähän enemmän. Mieskin oli jo tuntevinaan jotain mahan päältä.
Alle kolme kuukautta äitiyslomaan ja neljä kuukautta laskettuun aikaan! Voi kunpa osaisin nyt nauttia joka hetkestä; jäljellä olevasta raskaudesta ja tulevista muutoksista. Hetkistä, joista olen haaveilut. Hetkistä, jotka nyt ovat totisinta totta. Onnen hetkistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä sinä osaat nauttia, koska sulla on niin positiivinen asenne! Ihania syyspäiviä ja masun kasvattelua <3
VastaaPoista