keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Uusi blogipohja

Kivikkoinen, harmaa polkumme on muuttumassa astetta helpommaksi kulkea. Uuden polun reunoilla kukkii kukat ja loistaa värit.

------

Ensimmäinen neuvolakäynti on takana ja ilokseni pääsen neuvolalääkärin vastaanotolle jo perjantaina. Lääkärikäynnillä tehdään alkuraskauden ultraus. Jännittää ihan hirveästi, onko kaikki mahassa edelleen hyvin. Tai ei jännitä, pelottaa. Onneksi perjantai on pian.

Neuvolakäynnistä ei paljon käteen jäänyt. Yleistä lässytystä terveellisestä ruokavaliosta, liikunnan tarpeellisuudesta ja muista itsestäänselvyyksistä. Lapsettomuustaustastamme käytiin seuraava keskustelu:

Terkka: "Miten olet jaksanut hoitojen aikana? Oli varmasti raskasta aikaa."

Minä: "Mitä pidemmälle edettiin, sen helpommaksi koin lapsettomuuden käsittelyn yleisellä tasolla. Alkuaika oli melkoista shokkia, kun tajusi ettei lapsen saaminen ole meille helppoa."

Terkka: "Niin, usein ne positiiviset ajatukset auttavat... monissa asioissa, näissäkin..."

Minä mielessäni: "Jep, jep. Rennosti vaan ja positiivisia ajatuksia. Kyllä se plussa sieltä tulee. Vittu joo, pitikö tämäkin taas kerran kuulla."

Minä: "No, sen on ainakin tästä taipaleesta oppinut, että omilla ajatuksilla ja teoilla ei voi mitenkään vaikuttaa näiden asioiden kulkuun."

Neuvolakorttiin merkittiin karusti: 4. raskaus / 0 syntynyttä lasta. Repeytyneen kohdun ompelu kirjattiin ylös, sillä sen myötä saatamme joutua suunniteltuun sektioon, jos raskaus etenee loppuun saakka. Nyt pitäisi myös päättää haluammeko sikiöseulontoihin. Ja verikokeessakin pitäisi käydä testauttamassa vesirokon vasta-aineet.

Huh... Jotenkin kaiken pohtiminen ja tekeminen tuntuu nyt todella raskaalta. En uskalla heittäytyä vieläkään raskaana olevan rooliin ja suunnitella tulevaa.

Kun nyt vain saisimme tietää, että alkiomme sydän yhä sykkii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti