perjantai 17. kesäkuuta 2011

Neuvolalääkärillä

Ultrassa sätki ja vipelsi viikkoja 9+2 vastaava alkio, jolla oli jo pienet käsien ja jalkojen alut näkyvillä. Lääkäri nauroi alkion jytäilylle. Itse tiputtelin onnen ja helpotuksen kyyneliä.

Seuraava etappi on nt-/np-ultra. Veriseulan jätämme väliin, sillä emme koe sen antavan tarpeeksi luotettavaa ja painavaa lisätietoa sikiön terveydentilasta. Emme myöskään halua mahdollista turhaa huolta murehdittavaksi, jos tulos keikkuu raja-arvoilla. Jos niskaturvotus on huomattava, arvioimme tilanteen uudelleen. Muussa tapauksessa jatkamme eteenpäin uskoen ja toivoen, että saamme tästä raskaudesta elävän ja terveen lapsen syliin saakka.

Miten te muut olette toimineet sikiöseulontojen suhteen?

Toivon, että uskallan kohta palata ajatuksissani hetkeksi myös taaksepäin. Lapsettomuus on tuonut elämäämme surua, murhetta ja synkkiä ajatuksia. Mutta toisaalta uskon, että siitä on seurannut jotain arvokastakin. Kirjoitan siitä ehkä myöhemmin lisää.

Tämä blogi ei tule jatkumaan odotusblogina, eikä ainakaan vauvablogina. Jos (tekisi mieli sanoa kun) pääsemme turvallisemmille vesille ja jatkuva menettämisen pelko alkaa hellittämään, lopetan blogin kirjoittamisen. Nyt haluan vielä purkaa tunteitani tänne.

Lapsettomuus on vielä 100% läsnä.

8 kommenttia:

  1. Ihana kun pääsitte ylimääräiseen ultraan ja vielä mahtavampaa, kun kaikki on niin hyvin. Onnea!

    Jos olisin yksin päättämässä, en haluaisi osallistua sikiöseulontojen veritestiin (nt-ultraan toki haluan osallistua). Mutta mies oli sen kannalla, että kaikki otetaan vastaan, mitä tarjotaan eikä minunkaan mielipide tässä asiassa ole kovin vahva, joten taivuin miehen mielipiteeseen. Ajattelin, että mahdolliseen vauvan/vauvojen poikkeavuuteen on hyvä valmenteutua jo hyvissä ajoin odotusaikana ja se puolustaa seuloihin osallistumista. Väärät hälytykset eivät tietenkään houkuta ja se olisi puolustanut sitä, ettemme osallistu seulontoihin.

    VastaaPoista
  2. Ajatus jytäilyssä naurattaa muakin! :)

    Sikiöseulontoihin en oikein osaa ottaa kantaa, kun en koskaan siinä valintatilanteessa vielä ole ollut. Etukäteen olen taipuvainen ajattelemaan, että ei veritestiä ja juurikin noista mainitsemistasi syistä, mutta sitten joskus jos (kun!) olen taas raskaana, mieli saattaa hyvinkin muuttua.

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia! Me kävimme sikiöseulonnoissa ja mielestäni se on ihan hyvä juttu. Mutta tämä siis vain henk.koht. mielipiteeni. Ekassa raskaudessa veritesteihin ei koskaan ehditty, kun ne olisi ollut np-ultran jälkeen, mutta turvotus oli silloin niin suurta, että suorilta vain sikiötutkimusyksikköön istukkabiopsiaan.

    ps. Olisi kyllä ihana kuulla lisää teidän matkasta, mutta ymmärrän kyllä.

    pps. Lapsettomuus ei poistu kai koskaan, mutta onneksi sen jättämät vereslihalla olevat haavat hiljalleen arpeutuu.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtavaa :)
    Itse kävimme veriseulassa. Toisessa raskaudessa pohdimme sitä paljonkin mennäkö vai ei, mitä siitä loppujen lopuksi selviää, mitä sillä tiedolla tekee... Nyt tässä viidennessä ei enää pohdittu, mentiin vain kun tilaisuus tarjottiin.

    VastaaPoista
  5. Mekin päädyimme jättämään veriseulan pois, varsinkin kun np oli todella olematon. Onneksi olkoon hyvästä ultrakokemuksesta! Se jytäily on ihanaa! Sen on voittanut ainostaan np ultran "super"ultralaitteella nähdyt pienet sormenalut, se ei unohdu koskaan. Eka vilkutus.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, onnea taas yhdestä etapista! <3 Me jätettiin veriseula väliin, en halunnut saada mitään turhia huolia itselleni ja en kuitenkaan olisi mennyt ohutneulanäytteeseen, mikäli veriseula olisi hälyyttänyt. Katsoin siis parhaaksi luottaa np-ultraan.

    Kovasti tsemppiä ja hyviä vointeja! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana kun kaikki on mennyt hyvin :-). Nuo seulat ovat ristiriitainen juttu: niihin liittyy niin paljon ahdistusta ennen kuin helpotus seuraa (ja tilastollisesti helpotus seuraa valtaosalle!). Itse en osannut nauttia koko raskaudesta ennen rakenneultraa. Nyt jälkeenpäin harmittaa. Riskit olivat kuitenkin niin pienet, ja raskaus oli niin ihana asia - miksen siis rentoutunut ja nauttinut enemmän? Ihmiset ovat niin erilaisia... Pääasia siis, että kuuntelet itseäsi. Jos lisätestit ahdistavat, niin kannattaa jättää ne välistä. Lämmin halaus ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  8. Ihana ultra teillä on ollut:)! On niin huima tunne kun pikku tirriäinen ekaa kertaa vetää sambakuvioita! Ja sitäkin ihanampaa että kaikki on hyvin ja niin kuin pitää!
    Me osallistuttiin seuloihin, mutta mietittiin sitä pitkään. Olisimme yhtä hyvin voineet jättää osallistumatta, koska punktioon emme olisi lähteneet missään tapauksessa, ja seula on aina seula. Vääriä hälytyksiä on suurin osa hälytyksistä isoillakin riskiluvuilla. Valtaosa saa kuitenkin helpottavia uutisia, mitkä on ihana saada ja rauhoittavat mieltä.
    Meillä ei lopulta ollut oikein vahvoja perusteita miksi haluttiin koko paketti... osittain siksi, että sitä tarjottiin. Osittain siksi, että toivottiin helpottavia uutisia. Osittain siksi, että huonot uutiset antaisivat aikaa valmistautua henkisesti että jokin voi olla pielessä.
    Lämpöisiä ajatuksia sinulle ja pienelle!

    VastaaPoista