Olotila nimeltä lapsettomuus kuulostaa jäätävältä, ikävältä, pelottavalta, katkeralta ja niin lopulliselta. Koko sana on pelkkää ahdistusta täynnä. Haluaisin kovasti ajatella lapsettomuuttani kaipuuna, lapsen kaipuuna. Mutta mitä oikeastaan kaipaan? Voiko jotain kaivata, jos sitä ei ole koskaan kokenut?
Ainoa päämäärä elämässäni tuntuu tällä hetkellä olevan plussan saaminen raskaustestiin. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen? En pysty näkemään plussaa pidemmälle. En hahmota ollenkaan sanaa ”raskaus”. Mitä tunteita se mahtaa pitää sisällään, miltä se tuntuu kehossa, miten se lopulta vaikuttaa elämääni. Voin vain arvailla – ja silti kuva on epätarkka. Entä sitten oma lapsi… Se kuva ei piirry lainkaan mieleeni. Aivan liian kaukainen ajatus. En voi parhaimmalla mielikuvituksellakaan kuvitella, miltä tuntuu olla äiti. Näen vain sen saamarin plussan, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta.
Oikeastaan aika huvittavaa, kuinka kovasti sitä haluaa jonnekin, vaikkei edes tiedä minne on menossa. Tässä mitään lasta yritetä, kun plussaa vaan tahkotaan…
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei Muumi,
VastaaPoistaHalusin vain kertoa että kirjoitat lapsettomuudesta ja siihen liittyvästä tunneskaalasta hämmästyttävän osuvasti ja koskettavasti. Postaustesi lukeminen toimii kohtalotoverille lähes terapiana :) Kiitos siitä ja luonnollisesti valtavasti onnea plussan metsästykseen!
Kaunis kiitos Auroora kannustavista sanoistasi. En aina muista ja ehdi kommentoida kommentteja :) Mutta luen ne kyllä aina! On todella kiva kuulla, että oma blogi toimii jonkun muun samassa tilanteessa olevan terapeuttina tai tukena. Itse saan teiltä kommentoijilta ihan hurjasti voimaa ja tukea, samoin kuin muista blogeista, joita seuraan. Yksin sitä ei vaan jaksaisi...
VastaaPoistaKiitos Muumi kommentista, lämmitti sydäntä. Tutun kuuloisia ajatuksia, itse olen monesti miettinyt ihan samaa. Mitä sitä oikein haluaa, ja miten sellaista voi muka kaivata jota ei koskaan ole kokenut. Ja tuo plussan metsästys... Niinpä. Sitä ei enää erota metsää puilta. Toisaalta kahden plussan jälkeen en enää toivo plussaa jos sen mukana ei tule lasta. Harmi vaan kun näissä asioissa ei itsellä ole lainkaan päätösvaltaa. Otettava se mikä annetaan.
VastaaPoistaPositiivisia tuulia ja voimia!
Täälläkin osui ja upposi. Kun haaveesta tuli projekti ja projektista todettu lapsettomuus hoitoineen, koko "tavoite" himmeni. Me emme yrittäneet enää lasta, jatkoa meidän geeneillemme, uutta ihmeellistä vaihetta elämään, maailman luonnollisinta asiaa. Me yritimme ja teimme töitä vain tullaksemme raskaaksi. Ja ennen sitä me taisimme vain yrittää saada hyviä alkioita ja kohtuullista limakalvoa..
VastaaPoistaKun raskaus lopulta alkoi, en osannut suhtautua siihen alkuunkaan. En ollut uskaltanut kertaakaan ajatella niitä kahta maagista viivaa pidemmälle. Tunsin vaan voittaneeni jonkun lääketieteellisen taistelun. Nyt raskausajan olen yrittänyt tunnustella, mitä tämä oikeasti minulle ja meille merkitsee..
Miten ihmeessä nämä kaikki tuntemukset ovat aina kaikilla lapsettomuuden tai pitkän toiveen kokoneilla niin yhtenevät. Huojentavaa on se, että silloin ei tunne itseään niin friikiksi omine ajatuksineen..