tiistai 22. marraskuuta 2011

Ajatuksia sektiosta

Sain ylilääkärin lopullisen vahvistuksen synnytystapaan viimeisimmällä äitiyspolikäynnillä: sunnitellulla sektiolla mennään. Sektio tehdään rv39.

Kun aikanaan kornuraskauteni leikkauksen jälkeen kuulin operoineelta lääkäriltä, etten tule todennäköisesti koskaan synnyttämään alateitse, olin todella surullinen. Tuntui, että minulta vietiin taas yksi äitiyden mahdollisuus pois. Jäisin yhtä kokemusta köyhemmäksi, vaikka äidiksi joskus tulisinkin. Tuo suru hautautui kuitenkin lapsen menetyksen surun alle, enkä ehtinyt alkujärkytyksen jälkeen juurikaan ajattelemaan asiaa.

Asia kulki mukana alitajunnassa ja kun sitten vihdoin saimme tämän raskauden alulle, nousi synnytys heti mieleen. Kyselin alusta asti neuvolasta ja lääkäreiltä, kuka päättää ja milloin päätetään, miten tulen lapseni synnyttämään. Lähes kaikki sanoivat "aina pääsääntöisesti alateitse". Suurinosa oli sitä mieltä, ettei kohdun leikkaus tai esim. aiempi sektio vaikuta asiaan. Koko keskiraskauden pallottelin ajatuksiani edestakaisin ja yritin orientoitua sekä mahdolliseen sektioon että alatiesynnytykseen. Epätietoisuus ahdisti.

Sektiopäätös oli lopulta iso helpotus. Nyt tiedän mihin voin alkaa valmistautumaan. Tuntuu turvalliselta itseni kannalta, ettei kohdun kestävyyttä lähdetä testaamaan supistuksilla. Ja tuntuu turvalliselta myös lapsen kannalta, että se otetaan hallitusti ulos tähän maailmaan. En pelkää leikkauksia, leikkaussaleja enkä sairaaloita. Ymmärrän riskit, mutta luotan terveydenhuollon ammattilaisiin. Olen aina toipunut todella nopeasti operaatioista, ja kipukynnyksenikin on suht korkea. Leikkaushaavojen kanssa olen aina pärjännyt ilman masiivisia kipulääkeannoksia. Ratkaisu tuntuu kaikinpuolin hyvältä.

Sektion ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa olevan kovin luonnonmukainen tapa saattaa lapsi tähän maailmaan. Mutta toisaalta, meidän lapsemme kohdalla sana "luomu" on muutenkin aika kaukaa haettua... On käytetty hormooneja, on leikattu epäkesko munanjohdin pois ja ommeltu vähän kohtulihasta, on yritetty ja petytty, on siitetty lapsi laboratorion maljalla, pidetty alkiota useita kuukausia pakkasessa ja lopulta istutettu se kohtuuni karussa klinikkaympäristössä.

Kauniiksi sektion tekee ajatuksissani se, että isä saa ainutlaatuisen mahdollisuuden omia vastasyntyneen itselleen. Kun itse tulen viettämään aikaa leikkaussalissa ja heräämössä, saa isä tutustua lapseensa omassa rauhassa. Lapsemme ensihetket tässä maailmassa saattavat hyvinkin kulua isän rintaa vasten, turvallisessa ja vahvassa sylissä. Ihana, liikuttava ajatus.

Ainoa negatiivinen asia, joka kummittelee mielessä, on leikkaushistoriani. Kuinka monta leikkauksien tuomaa arpea kohtuni vielä kestää? Olisi kamalaa, jos emme saisi tämän jälkeen enää yrittää lasta, vain sen takia, ettei kroppani kestä.

Seuraavaksi jännäillään sektiopäiväpäätöstä. Hassua saada tietää kauan odotetun lapsensa syntymäpäivä etukäteen. On myös hieman outoa ravata erityisseurannassa äitiyspolilla, vaikka oma olotila on mitä parhain. Murunen kasvaa edelleen keskikäyrillä ja melskaa masussa vimmatusti. Mistään ei kivistä, liikkuminen on helppoa ja pitkät lenkit kuuluvat yhä päiväohjelmaani. Silti polilla kehoitetaan koko ajan seuraamaan kohdun tuntemuksia. Sairaalaan pitää lähteä heti, jos operoidulla puolella on epätavallisia tuntemuksia.

Vajaan kahden viikon päästä alkava äitiysloma tulee varmasti tarpeeseen. Energinen työminäni saa väistyä ja voin keskittyä vain yhteen asiaan - äitiyteen.

Muumi rv33

5 kommenttia:

  1. Suunniteltu sektio oli minun mielestäni hieno kokemus. Lapset syntyivät maailmaan, olivat terveitä, kirkuivat tullessaan - siinä oli aivan totaalisen tyhjänpäiväistä, miten ne maailmaan tulivat. Kunhan tulivat ja olivat siinä. Isä seurasi pienempää keskolaan ja otti hänet iho ihoa vasten ja minulle tuotiin isompi tyttö heti rinnalle kun vaan osastolle/heräämöön pääsin.

    Se, etten pääse äitikerhoon puhumaan synnytyksen tuskista on minulle samantekevää. Tai se, että tulin raskaaksi neljännellä ivf-hoidolla. Mitä merkitystä sillä kaikella on sen jälkeen, kun olet saanut lapsesi maailmaan: ei mitään.

    Hirveästi jaksamista viimeisille kalkkiviivoille!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on yksi, joka erittäin todennäköisesti synnyttää vielä sektiolla a-vauvan perätila vuoksi. Ennen raskautta ajattelin aina, että haluaisin kokea normaalin synnytyksen, sen kaiken mikä siihen liittyy. Mutta nyt kun kaikki on mennyt niin kuin on mennyt, niin millään muulla ei enää ole synnytyksen suhteen mitään merkitystä, kunhan vaan lapset saadaan turvallisesti maailmaan.

    Mutta sulla on tietenkin eri juttu, kun asiaan liittyy huoli kohdun käyttökelpoisena säilymisestä. Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka kohtu ei ole kestänyt alatiesynnytyksen aiheuttamia rasitteita, joten sektiossa on varmasti senkin asian suhteen puolensa. Ja Victoria Beckhamkin on synnyttänyt neljä kertaa sektiolla :).

    VastaaPoista
  3. Tietoni ihan viime vuosista on heikot, mutta kun omassa kaveripiirissäni oli vauvabuumi tuossa viitisen vuotta sitten, ei kukaan sektiolla lapsen saanut ollut nukutettu, kuten ei myöskään aikoinaan oma äitini kun minä synnyin sektiolla. Heidät vain puudutettiin ja naaman eteen laitettiin verho ettei näe kun vauva otetaan ulos. Vauvan sai käsiinsä kuten alapääsynnytyksessäkin heti eikä mitään heräämöitä käytetty. Osastolle vaan toipumaan puudutuksesta ja synnytyksestä.

    Käytetäänkö nykyisin yleisestikin nukutusta?

    Ja sektiolla syntyneenä voin sanoa, että pienenä oli jännittävää kuunnella äitin tarinoita miten synnytys tapahtui ja nähdä "minun aiheuttamani" arven haalistuminen äitin mahassa vuosien mittaan. Paljon jännittävämpää kuin se tavallinen, kaikissa tv-ohjelmissa näytetty perussynnytys, josta kenelläkään ei ole mitään originellia sanottavaa. :)

    VastaaPoista
  4. Minulla oli aivan samat ajatukset: luomusta oli turha puhua synnytyksen yhteydessä, kun vauva oli saanut alkunsa hoidoilla. Minulle suunniteltu sektio oli yhtä hieno kokemus kuin ensimmäiselle kommentoijalle. Vaikka olo on takkuisempi pidenmpään kuin ehkä normisynnytyksen jälkeen, ei sitä edes huomaa, kun on saanut ihanan vauvan maailmaan. Ja isä pääsee tosiaan heti osallistumaan - ei ainoastaan laitoksella vaan kotona, kun tarvitset apua ensi viikkoina. Hyviä vointeja sinulle ja lämmin rutistus!

    VastaaPoista
  5. Olen itse synnyttänyt ekan muksun alakautta ja toisen sektiolla muksun perätilan takia. Kumpikin sai alkunsa icsi:llä. Jos vertaan sektiota ja alatiesynnytystä niin nopeuden, kivun määrän (sektion/synnytyksen aikana/sen jälkeen), toipumisen helppouden, imetyksen käynnistymisen suhteen, niin sektio voittaa alatiesynnytyksen kaikilla osa-alueilla. Kaikkialla aina vaan pelotellaan mm. sektion jälkikipujen suhteen, mutta synnytyskokemuksia ei voi yleistää.

    Eipä siis muuta kuin tsemppi loppuraskauteen ja sektioon, ja onnittelut jo etukäteen perheenlisäyksen johdosta. =o)

    VastaaPoista