perjantai 7. lokakuuta 2011

Kohti viimeistä kolmannesta

Loppusuora häämöttää. Jos Murunen päättäisi syntyä nyt (rv28), sillä olisi mahdollisuudet selvitä. Seuraavan kuukauden aikana vauvan pitäisi ottaa hurja kasvuspurtti, joka tarkoittanee myös mahan kasvua. Nyt masu on vielä sellainen sievä, pienehkö kumpu. Omasta mielestäni jo aika iso, mutta kaikki ulkopuoliset päivittelevät "onpas se vielä pieni viikkoihin nähden". Jännityksellä odotan millaisiin mittasuhteisiin tulen paisumaan loppuraskauden aikana.

Kerätyt lähes 10 kg ovat alkaneet tuntumaan kropassa. Jalat ovat iltaisin valtavan turvoksissa ja pari viikkoa olen kärsinyt myös issiaskivusta toisessa pakarassa. Mitä enemmän seison ja liikun päivän aikana, sen ankarammin pakara vihottelee illalla. Välillä tuntuu, että kipu vie melkein jalat alta. Onkohan tuohon mitään lievityskeinoa? Hierominenkaan ei oikein onnistu, kun mahallaan on vaikea maata. Yöt ovat levottomia. Heräilen vähän väliä ja vaihdan asentoa yhtenään. Tästä se tukala olo varmaan pikkuhiljaa alkaa.

En kuitenkaan valita - olen vain hurjan onnellinen kasvavasta mahasta ja sen sisällä vahvistuvasta Murusesta. Liikkeet tuntuvat päivittäin hurjana möyrintänä ja muljahduksina mahassa. Vauvan päivärytmi on aika selkeä liikkeiden perusteella. Aamuisin ja iltaisin on selvästi aktiivisimmat hetket.

Viimeisimmän neuvolakäynnin jälkeen sain määräyksen aloittaa rautakuurin. Koko alkuraskauden hienoissa lukemissa ollut hemoglobiini on romahtanut lähelle 100. Terkkari ihmetteli etten ole tuntenut suurampaa väsymystä, kun lukema oli jo sen verran alhainen. Kyseli myös, olenko jo hidastanut elämäntahtia. Siis häh? Pitäisikö? Ja miten sen tekisin? Olen yrittäjä ja käyn kuutena päivänä viikossa töissä. En voi jäädä kotiin lepäilemään tai lyhentää työpäivää. Koirat vaativat myös osansa ja käyn edelleen 1-2 h lenkillä joka päivä. Hyvin olen jaksanut ja toivottavasti jaksan vielä seuraavat pari kuukautta ennen kuin äitiysloma koittaa.

Pian on myös neuvolan perhevalmennusten aika. Haluan mennä kuulemaan ne kerrat joissa puhutaan synnytyksestä ja imetyksestä. Muut aiheet tuntuivat vähän - hmm, miten sen nyt sanoisi - yleiseltä lässytykseltä. Vai olenkohan vain ennakkoluuloinen? Miten te muut olette kokeneet perhevalmennusten sisällön - onko valmennukset hyödyllisiä?

7 kommenttia:

  1. Uskomatonta, miten pitkällä jo olette. Tuntuu kuin vasta just äsken saatiin plussauutinen :)

    Mä en itse hirmuisesti saanut niistä perhevalmennuksissa, mutta niissä tutustui mukaviin ihmisiin (varsinkin sitten niissä miiteissä synnytyksen jälkeen) ja me tapailtiinkin säännöllisesti kesäkuuhun saakka. Sit yksi kerrallaan lähti töihin, eikä tapaamista olla enää saatu aikaiseksi. Mutta hyvää vertaistukea kuitenkin alkuaikaan sain siitä ryhmästä. Joten siinä mielessä kaikki hölynpölytkin oli käymisen arvoisia.

    VastaaPoista
  2. Kokeile piikkimattoa tuohon pakaraan? Mulla vihoitteli issias kesällä ja kun kyljellään, pakaran hyvin piikkimatolle asetellen makoilin, niin se alkoi hiljalleen hellittämään. Lisäksi Mies hieroi pakaraa ja alaselkää, jospa löytäisit sopivan asennon tähän, se auttaisi ainakin :)

    Onnellista loppuodotusta!

    VastaaPoista
  3. Kannattaa myös kokeilla ihan pakaralihaksen venyttämistä noihin kipuihin.

    Ei kai sitä nyt vielä tarvi vauhtia himmata, jos olo on hyvä ja suppareita ei tuu. Ite lenkitin koiraa ihan viimisiin hetkiin asti sen 1,5-2h päivässä, joten anna palaa, jos hyvältä tuntuu :) Ihanaa loppu raskautta :)

    VastaaPoista
  4. Omalla kohdallani kroppa kyllä ilmoitteli, kun vauhtia piti hiljentää.

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Pakaraan auttaa se, että nukut tyyny jalkojen välissä. Lisäksi tee pumppaavaa liikettä, niin, että olet selin ja pumppaat jalkaa koukussa (ote polven alapuolelta) 10-20 kertaa ja sen jälkee nostat jalan suoraksi ja pumppaat samalla tavalla jalkaa itseesi päin. Mulla oli tollasta vaivaa jo ennen raskautta ja tuolla se meni ohitse. Ja nyt jos tuntuu taas siltä, että pakara vihoittelee ja se heijastus alkaa tuntua jaloissa, nukun tyyny jalkojen välissä ja se auttaa.
    Toivottavasti tajusit ohjeet, kun on niin vaikea pelkästään kirjoittaa...
    t: Elmiina

    VastaaPoista
  6. Mä suhtauduin kanssa tosi ennakkoluuloisesti perhevalmennuksiin. Yllätyksekseni esim psykologin pitämä kerta herätti ajatuksia, mikä myöhemmin tuntui hyvältä. Silloin olin itse viikolla 18 ja pelkäsin koko ajan keskenmenoa, enkä osannut ollenkaan asennoitua tulevaan vauva-aikaan. Myöhemmin kuitenkin työstin mielessäni niitä juttuja mistä oli ollut puhetta...

    Vauvanhoitoa koskeva kerta taas oli kultaakin kalliimpi, kun tässä vaiheessa tuntuu, että silloin tykitettiin ne ainoat ohjeet, mitä ylipäätään on saatu... Silloin paikan päällä se tuntui hassulta, mutta kun tultiin käärön kanssa kotiin tuli pariin kertaan kirottua, etten ollut tehnyt mitään muistiinpanoja. Niin epävarma olo sitä kuitenkin sitten oli kaiken uuden edessä.

    Ihanaa että alat olla jo turvallisilla viikoilla! Siis niillä, kun vauvalla on aidot mahdollisuudet selvitä. :) Ja ulkoile ihmeessä niin pitkään kun hyvältä tuntuu! Kyllä se kroppa sitten ilmoittelee kun on aika rauhoittua. Mulla ainakin kävi niin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille vinkeistä ja kommenteista! Ehkä menen sinne valmennukseen ennakkoluuloistani huolimatta ja päätän sitten jatkosta.

    t. Muumi

    VastaaPoista