perjantai 21. lokakuuta 2011

Asioilla on tapana järjestyä

Viime kuukausien epätietoisuus alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, palaset loksahtelevat kuin itsestään paikoilleen.

Olen saamassa tuuraajan yritykseeni. Itse asiassa minulla on jopa varaa valita kahdesta hyvästä ehdokkaasta. Työt - checked.

Eilen sain äitiyspakkauksen. Voi ihme, miten valtava se oli! Hieno kädenojennus yhteiskunnalta.
Äitiyspäivärahapäätös tuli myös. Talous - checked.

Sokerirasitustestissä ei ilmennyt mitään hälyyttävää, vaikka kärsinkin lievästä hypoglykemiasta. Terveys - checked.

Kontrollikäynti äitiyspolilla vahvisti suunnitellun sektion. Voin vihdoin alkaa asennoitua tulevaan synnytykseen. Nyt jännäillään saadaanko sektiopäivä 2012 puolelle vai vietämmekö hieman erilaista uutta vuotta. Synnytys - checked.

Ja tärkein: Murusella on edelleen kaikki hyvin. Kasvaa keskikäyrien ylärajoilla ja liikkuu aktiivisesti. Ja kirsikkana kakussa saimme tietää sukupuolen samalla, kun kohtuni tilannetta tarkasteltiin. Vehkeet näkyivät niin selvästi, ettei erehdyksen vaaraa taida olla :) Pieni rakas poikamme!

Ihmeellistä kuinka hyvin asiat voivat olla. Onnellisuuden tunne on pelottavan suuri. Vajaa vuosi sitten tuntui, että koko maailma kaatuu - ja kaatuikin hetkeksi. Ja nyt olemme tässä, uuden edessä. Välillä tuntuu, että katselen jonkun toisen elämää ja kuvittelen kaiken. Silloin Murunen potkaisee niin lujaa, että sisuskalut tuntuvat vaihtavan paikkaa. Hymyilen ja tajuan, että kaikki on tässä ja nyt.

6 kommenttia:

  1. Oi! Kiitos, että kirjoitit tämän postauksen juuri nyt. Ihanaa ja itseäkin huojentavaa lukea näin positiivista tekstiä. :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun minulle tuli kirjoituksestasi hyvä olo :)
    Nyt on taatusti sinun aikasi nauttia, iloista loppuvuotta!

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus! Tuntuu upealta, että juuri sinä saat nyt kokea tämän kaiken! :) Tämän tunteen ja toivon kun vaan voisi kääntää sanoiksi niillekin, jotka vielä odottavat omaa ihmettänsä. Että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Aina.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa :-) Olet NIIN ansainnut jokaisen onnen hetken! Rutistuksia, Tuulilta

    VastaaPoista
  5. Onnea! Meillä on nyt vuosien odotuksen ja pettymysten jälkeen koossa neljä tervettä lasta ja olen enemmän kuin onnellinen. Kesti 10 vuotta saada ensimmäinen ja hoitoja tarvittiin koko ajan. Tiedän miltä tuo tuntuu ja pidän peukkuja teille !

    VastaaPoista