maanantai 28. helmikuuta 2011

Piinapäivitys

Olo on yllättävän rauhallinen. Yritän tietoisesti keskittyä kaikkeen muuhun; töihin, koiraharrastuksiin ja kavereiden tapaamiseen. Tämä on toiminut aika hyvin, mitä nyt eilen yllätin itseni selaamasta kalenterin välissä olevaa nimipäivälistaa... noloa. Pitäisihän minunlaiseni konkarin osata pitää itseni kurissa ja pelätä vain pahinta. Kuitenkin rakentelen pilvilinnoja salaa itseltäni heti kun tarkkaavaisuus herpaantuu. Toisaalta, se on aika ihanaa.

Fyysisesti olo on hyvä, joten on todella vaikea pitää itsensä poissa liiasta tavaroiden nostelusta, lattioiden luuttuamisesta tai muusta rehkimisestä. Iltaisin pullottava vatsa saa kuitenkin ymmärtämään, miksi lääkäri oli niin tiukkana kaiken ylimääräisen liikunnan suhteen. Munasarjat ovat vielä herkillä. Viikon verran pitäisi nyt malttaa olla rauhassa.

Tänään varasin ajan yksityiseltä lääkäriasemalta hCG-mittaukseen Felicitaksen lääkärin lähetteellä. Kotikaupunkimme lapsettomuuspolin käytäntöjen mukaan minun pitäisi odottaa kaksi viikkoa siirrosta ja sen jälkeen tehdä kotitesti virtsasta. Felicitaksen lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että useamman KU:n taustalla on parempi ottaa hCG mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja arvioida sen perusteella mahdollista KU-vaaraa. Sikäli kun tulos nyt ylipäätään on plussa.

Viikko vielä...

perjantai 25. helmikuuta 2011

Huippuyksilö

Top-laatuinen kaveri kyydissä :o) Pakkaseenkin jäi useampi hyvälaatuinen alkio odottamaan.

En osaa ajatella mitään, en edes pelkää. Olen vain hirveän onnellinen juuri nyt. Pelkojen aika koittaa aikanaan, ehkä jo huomenna. Sitä ennen, olen potentiaalinen äiti ja nautin siitä.

8.3. on tuomionpäivä - niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana!

torstai 24. helmikuuta 2011

Vesi

Voin pahoin pelkästä ajatuksesta juoda vettä. Olen tankannnut hullun lailla hyperin pelossa, ja nyt vesi on alkanut maistua pahalta. Miten tässä nyt näin kävi? Lempijuomani on aina ollut raikas, kylmä vesi (ja täyteläinen, mehevä punaviini). Nyt ällöttää.

Muuten olo on todella hyvä ja kävin jopa tänään töissä pyörähtämässä. Yritän olla lataamatta liikaa odotuksia huomiselle. Ja kuitenkin tuntuu, että pakahdun jo nyt rakkaudesta klinikan kaapissa odottavaan alkioon. En uskalla edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että siirrettävää ei ole.

Huomenna selviää...

tiistai 22. helmikuuta 2011

Saalis

Punktio takana ja saaliina 14 munasolua. Folleja oli kaikkiaan 22.

Viimeksi sekä folleja että kypsiä muniksia oli enemmän, mutta ehkäpä nämä ovat laadukkaampia ja hedelmällisempiä. Suuresta määrästä huolimatta emme viimeksi saaneet kuin 3 siirtokelpoista alkiota. Tälläkin kertaa mies hoiti osuutensa nopeasti ja sperman laatu oli taas erinomainen. Siitä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni.

Itse toimenpide oli nopea ja kivuton. Rakkulat kuulemma täyttyivät tyhjennyksen jälkeen verellä, joten hyperin riski on olemassa. Pakko siis ottaa välipäivät rennosti sohvalla makoillen ja vettä juoden. Huomenna nähdään kuinka kipeäksi olo muuttuu, kun kipulääkkeiden vaikutus lakkaa.

Jos hyperi ei pilaa suunnitelmia, on perjantaina edessä suuri päivä. Päivä, jolloin saa luvan haaveilla ja toivoa. Jolloin on helppo uskoa ihmeisiin ja unohtaa pelot edes hetkeksi. Mahdollisuuksien päivä.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Huomenna!

Jännittää - tekisi mieli jänistää koko jutusta.

Ahdistaa - ajatuskin mahdollisen plussan mukanaan tuomasta huolesta saa pelon kulkemaan läpi kropan.

Hymyilyttää - jos kuitenkin...

Huomenna kukonlaulun aikaan kohti Helsinkiä, Felicitasta ja punktiota. Pregnyl tuikattiin eilen kankkuun. Kohta kaikki voitava on tehty. Kohta pitäisi taas jaksaa olla vahva.

Entä jos en olekaan?

perjantai 18. helmikuuta 2011

Uusi ulkoasu

Päätin vaihtaa blogipohjaa.

Vanha pohja oli kaikessa harmaudessaan kovin synkkä ja muistutti liikaa ajasta, jolloin aloitin blogin kirjoittamisen. Tämä uusi blogipohja vastaa paremmin nykyistä asennettani ja tunnelmaani; enää en ole niin täynnä vihaa, katkeruutta ja epätoivoa. Pelkään yhä jääväni ilman lasta - mutta pelkään eri tavalla kuin ennen. Pelko ei ole pakokauhuista ja niin täydellisen musertavaa. Ajatus lopullisesta lapsettomuudesta ei enää suista minua täysin tolaltani. Masentunut harmaa sai siis jäädä taakse, ja nyt astumme astetta raikkaammalle pohjalle. Tämän pohjan myötä toivon saavani uutta vahvuutta ja toivoa katsoa tulevaan - oli se millainen hyvänsä.

Viimeinen niitti juuri tämän blogipohjan valinnalle oli kuvausteksti:
Tie voi joskus olla hiukan kivinen, mutta kyllä se aurinko taas paistaa.

Juuri näin haluan ajatella. Myös em pohdiskeli blogissaan (salasanan takana) lapsettomuuskriisin aiheuttamia tuntoja ja lääkkeitä kriisin hallitsemiseen. Allekirjoitan tekstin täysin. On ollut käänteentekevää ottaa itseään niskasta kiinni ja vetää itsensä lapsettomuuden synkästä suosta ylös päivänvaloon. Pakottaa itsensä nauttimaan siitä hyvästä, mitä omaan elämään on suotu ja asettamaan lapsettomuus oikeisiin mittasuhteisiin. Lapsen saanti ei ole elämän ja kuoleman kysymys. Katkeruutta koen vieläkin, mutta se ei enää hallitse elämääni. Katkeruus kolahtaa ajoittain, ja lujaa, mutta pääosin en enää vello lapsettomuusmasennuksessa päivästä toiseen. Olen lähinnä surullinen, ennen tunnetta saattoi parhaiten kuvata vihaksi.

Ja viha kuluttaa ihmistä niin kovin nopeasti. Surun kanssa on helpompi elää.

Viimeisen välietapin tulokset

Aamun ultrakäynnin tulos:

oikealla johtofolli 17 mm, 2 x 15 mm, 2 x 13 mm ja pieniä päälle
vasemmalla 16 mm, 15 mm, 3 x 14 mm ja vielä enemmän pieniä päälle

Ainakin 10 munista näyttää siis ehtivän kypsyä kerättäväksi, jee! Todennäköisesti enemmänkin. Viime kerralla tässä vaiheessa oli vain 3-4 riittävän isoa munista näkyvissä, mutta punktioon mennessä niitä kypsyi kuitenkin jopa 17 kpl.

Limakalvo oli 8 mm, eli oikein hyvässä kuosissa sekin.

Puregonia jatketaan huomiseen saakka ja sunnuntaina käyn hakemassa Pregnylin synnärillä. Ihanaa, kun ei tarvitse itse sohlata Pregnylin kanssa! Punktiopäiväksi määräytyi tiistai ja siirtopäiväksi perjantai. Tulen käymään siirtokeikan (jos sinne asti päästään) Helsingissä itsekseni junalla. Sopii siis toivoa, että pakkaset laskevat ensi viikon loppuun mennessä. VR:n toiminta kun ei ole ollut kovin vakuuttavaa viime aikoina...

Vähän alkoi jo jännittämään tulevat piinapäivät. Ihan todellako sitä taas ollaan tässä pisteessä? Toivon, epätoivon, odotuksen ja jännityksen kulminaatiopisteessä.


Hei, sinä pieni siellä jossain.
Olethan sitkeä ja kehityt hienoksi alkioksi, vaikka otamme sinut hetkeksi kylmään ulkomaailmaan. Asetuthan tällä kertaa oikeaan paikkaan yksiössäsi? Ja tulethan luoksemme syksyllä, kun päivät lyhenevät ja odotamme sinua valoksi elämäämme?
rakkaudella, Äiti ja Isi

torstai 17. helmikuuta 2011

Elämä

Usko itseesi.
Katso viereesi.
Löydä ystäväsi.
Muista unelmasi.
Kärsi valheistasi.
Etsi rakkautta.
Kohtaa pelkosi.
Tiedä eläväsi.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Munia kasvamassa

Helpottavaa!

Ultrakuvissa näkyi muniksia molemmilla puolilla. Vasen puoli on jälleen aktiivisempi; useita 9-9,5 mm kokoisia, ja pienemmät päälle. Oikealla oli hieman vähemmän munia, mutta johtofolli oli kuitenkin jo reilut 10 mm. Viimeksi tässä vaihessa johtofolli taisi olla 12 mm. Puregon-annos pidetään ennallaan ja perjantaina katsastetaan tilanne - ja määritetään keräyspäivä, jos tilanne sen sallii.

Olin älyttömän hyvällä tuulella aamun ultrakäynnin jälkeen, kunnes luin Sydänjään ja Annan kuulumisia... Mielen valtasi suru ja ahdistus, myötäeläminen. Tuntuu typerältä innostua munasolujen kasvamisesta, kun toisilla lapsettomuus on näyttänyt pimeimmät puolensa: viiltävän pelon ja toivottomuuden tunteen. Toivon sydämestäni, että seuraavan kerran näitä blogeja lukiessa vastassa on hyviä uutisia!

Toinen asia joka masensi mielen ja yllätti minut puskien takaa, oli haikeus. Haikeus joulukuussa menettämämme lapsenalun perään. Jos asiat olisivat menneet toisin, olisin nyt jossain rv 16-17 tienoilla. Jos ja jos. Menetetty mikä menetetty. Ikävä vaan kaihertaa vieläkin.

Hämmästelen päivittäin hyvää olotilaani. Hormoonipistokset eivät tunnu juuri missään tai miltään. Munasarjojen kohdalla on välillä "kivistystuntemuksia", siinä kaikki. Olen onnellinen, että hoidot sujuvat kohdallani näin helposti. Olen pääsääntöisesti hyväntuulinen ja innostuneen toiveikas. Ainoa fyysinen oire on pistosten aiheuttamat mustelmat mahassa. Se on aika pieni hinta mahdollisuudesta tulla raskaaksi.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Pussukka täynnä toivoa

Kaivoin tuon vaaleansinisen pussukan aamulla esiin kaappien kätköistä. Puregon-kynä kotelossaan, neulat ja ohjekirjaset... Viime keväänä, alkionsiirron jälkeen, pakkasin pussukan katseilta piiloon ja sivelin vatsaani hellästi. Toivoin, odotin ja jännitin. Turhaan. Nyt mieleen tulvii taas nuo samat haaveet ja toiveet. Välissä vilahti kokonainen vuosi, mutta kaikki muistuu mieleeni kuin eilinen.

Huomenna pakkaan toiveiden pussukkaan Puregon-ampullin ja suuntaan nollaultraan. Kaikki mahdollisuudet ja haaveet ovat jälleen kädenulottuvilla.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Ihana IVF

Ensi viikolla nollaultraan. Ihana, tuottoisa ja tuloksekas IVF alkaa!

Minulla on tunne, että tämä hoitokierros on THE hoitokierros. Ja uskokaa tai älkää, tämä ei ole epätoivoista itsepsyykkausta, vaan uskon ihan oikeasti, että nyt on meidän vuoromme onnistua. Jos tuoresiirtosta ei tärpää, niin PAS sitten viimeistään.

En tiedä, mistä hyvä fiilis kumpuaa. Ehkä taivaalla möllöttävällä kevätauringolla on jotain tekemistä tämän kanssa. Ehkä olen kehittänyt itselleni mielikuvitusmaailman suojellakseni itseäni uusilta kolhuilta. Tai ehkä alkava hoito ja toivonkipinä saavat taas uskomaan mahdottoman todeksi ja vaaleanpunaiset unelmat osaksi meidän elämää.

Yhtä kaikki. Olen innoissani.